Neljän päivän migreeni on paha. Ensinnäkin se tekee minusta valehtelijan ja kieroilijan. Koska tästä kaikenkattavasta miljoonakaupungista ei metromatkan säteellä löydy näköjään kahvia, alennun pimittämään Hapankaalilta viimeiset kolme kuppia, jotta saan hellittyä päänsäryn pehmittämää päätäni...Säälittävää. Koluttuani kaikki pahvilaatikon kokoiset, epäilyttävän näköiset kioskit, löysin kahvipaketin nimeltä Präsident. Präsident? No, tuskin pilkut pahentavat enää asiaa.

Päiväkausien tuska on myös sotkenut kielikeskukseni pahan kerran. Ajattelin ennakoida katastrofaalista tuntia ja selitin kielenopettajalleni, että "Y minja jest unt i halsen." Siis häh??? Minulla on kurkku kipeä. Ja vielä ruotsalaisittain. Opettaja oli tarpeeksi fiksu ollakseen hiljaa, mutta minä en. Lopullisesti upposin suohon, kun katsoin tarpeelliseksi selittää siansaksaani ja kerroin avanneeni vähän ääntäni sanoneeni suomeksi, että minulla on housut jalassa. Housut jalassa??? MILLOIN MINÄ OLEN IKINÄ ÄÄNTÄNI AVANNUT??. Siis mitä helvettiä sitä ihminen suustaan voi pillerihuuruissaan päästää. Tunti alkoi todella omituisissa merkeissä. Teki mieli selitää vielä selitystäni, mutta tajusin tässä vaiheessa olla hiljaa.

Tällä kertaa parvekkeen alle ilmestyi kuvausryhmä, joka purkitti jotain mainosta. Ostoskeskuksessa taannoin saamani viisi sekuntia kyseenalaista kuuluisuutta opetti jotakin, ja nyt osasin olla keskeyttämättä kuvauksia...ostoskärryillä ja ilman!

   Palvelu voi olla hidasta ja sitä voi olla vaikeaa saada, mutta jos kuulkaa kynsistä on kyse niin kyllä pelaa...Joka aamu huomaat uuden alan yrittäjän jollakin nurkalla. Katkenneen kynnen voi paikkauttaa vaikka yömyöhällä kynsiensiavussa...

Mikäli kuluneesta melkein-vuodesta näin äkkiä täytyisi jokin konkreettinen saavutus löytää, on se tämän aamun perusteella hyvin helppoa. En säikähtänyt enää lähes ollenkaan, kun pistorasiasta töpseliä pois vetäistessä tussahti taas kymmenen sentin lieska pienen pamahduksen säestämänä. Keräsin tyynesti lattialta mustat nokiset, mitkälie kokkareet pois, puhdistin tietokoneen laturin töpselin sen minkä pystyin (se jäi kyllä epäilyttävän mustaksi ja toiseen piikkiin jäi outo "möykky" päähän...) ja kävin napsauttelemassa sulaketaulusta nappulat paikalleen, tuuletin käryn pois ja avot...sähköt pelasivat jälleen. Yhtä lamppua lukuunottamatta.

Nautin lasillisen viiniä kunnioittaakseni suomalaisia sähkömiehiä. Taas kerran.

Päivän retorinen kysymys: Voiko huomenlahjaa toivoa? Ja jos voi, voiko se olla takki?

Löysin aivan uskomattoman ihanan uniikin takin tai paremminkin takkimekon, venäläisen suunnittelijan tekemän, maatuska kuvioisen, tyllihelmaisen ja puhvihihaisen...Ja oikeasti ihan liian kalliin. Niin törkyhintaisen ja upean, että valokuva siitä on ainakin saatava.