Venäläinen on säälimätön desibelien käytössä. Niin kauppa-, kahvila- kuin ravintolahetkikin voi olla yhtä helvettiä vain ja ainoastaan sen takia, että magnetofoonista ei tunnu löytyvän sitä volyyminäppäintä ja musiikki hakkaa aivot muussiksi jo ensimmäisen vartin aikana. Romanttista illallista gourmetravintolassa ei tahdita mikä tahansa taustamusiikki, vaan poikkeuksetta saat keskustella huutamalla jonkun viime kesän hittipoppibiisin yli jossa voihkitaan tyyliin "khisss mai ääässs..." tai höyryjunaakin nopeammin tahkoavan teknorynkytyksen. Oikeasti, yhtään liioittelematta.

Järkevää syytä tähän poikkeavaan käyttäytymiseen emme ole vielä keksineet...ellei se sitten vain ole niin yksinkertainen, että tämä kansa on hyvin huonokuuloista. Tai he tykkäävät kiduttaa kuuloaistiaan ja kuvittelevat saman pätevän kaikkiin muihinkin. Turha luulo toverit.

Nyt tälläinen yhden aivosolun omaava takatukkakiduttaja on pesiytynyt johonkin naapurustoomme ja valvottuani kaksi yötä jonkun ei-millään-tavalla-musiikiksi luokiteltavan takia, alan olla kroonisesti pahalla päällä. Jos seisoo puoli kolmen aikaan yöllä aamutakissa, korvatulpissa ja Hapankaalin reinot jalassa parvekkeella sotasuunnitelmaa punoen, se ei voi olla kovinkaan loistava mutta jostakin on aloitettava. Kunhan paikallistan sen viisi tuntia yöllä putkeen voivarmaanniinhienoja stereoitaan huudattaneen oletettavasti miespuolisen henkilön (musiikkimausta jotenkin yön pitkinä tunteina näin päättelin, mikäli olen väärässä suunnitelma menee uusiksi...), leikkaan ensimmäisenä sen arvokkaan takapiiskan irti aiheuttaen hänelle elinikäisiä traumoja. Siitäs sait senkin...senkin...takatukka.

Tiedän näkemättäkin että hänellä täytyy olla sellainen ohut takaluiru niskassaan. Yksikään itseään kunnioittava venäläinen nuori mies ei voi elää ilman kahta asiaa: käsilaukkua ja niskassa roikkuvaa kyseenalaisen muodikasta takatukkaa. Oli se sitten yhtenä laattana kuin tsekkijääkiekkoilijalla tai ohuena hiirenhäntänä, mutta siellä se joka tapauksessa on. Parhaimmillaan se jopa kiharretaan rullalle ja se kieppuu askelten tahdissa kuin sian saparo.

Todellisuudessahan minä laitan Hapankaalin asialle, mutta pelkkä ajatus kutkuttaa...takatukan menettäminen olisi varmaan kova pala. Onko se muuten menossa vai tulossa vai onko venäläisillä joku oma syynsä tykätä siitä niin kovasti. Pitää niska lämpimänä?

Joskus tungoksessa mietin, mitä tapahtuisi jos kaivaisin sakset esille vaikkapa liikennevaloja odotellessa ja alkaisin napsia takatupsuja irti niin paljon kuin kerkeäisin. Ihan pokkana vaan kenenkään huomaamatta. Siitä kirjoitettaisiin varmaan lehteen. *Takatukkavandaali iski kesken aamuruuhkan.*

 2004425.jpg Tunkua.

 2004397.jpg Lisää tunkua.

  2004492.jpg Koko päivä oli yhtä tungosta.

 2004452.jpg  2004448.jpg

Kukkamummoilla riitti asiakkaita.

 2004388.jpg Löysin ensimmäisen varsinaisen kirpparin. Ja mitä se möi? Aitoja merkkejä aitoon hintaan.

 2004401.jpg Voi kisuparkaa. Meidän rapun fiksu hissillä matkustava kissa on sitten kadonnut. Ihmettelinkin kuka uskaltaa antaa kissansa kulkea vapaana tällaisella alueella. Autot eivät välitä ihmishengestäkään tuon taivaallista, kissalla ei ole väliä senkään vertaa. Puhumattakaan sitten muista loukoista. 250 dollarin palkkio ei auta jos henki on lähtenyt...Moskovassa yhdeksän henkeä liikenteessä olisi kaikille tarpeen.