Houkutuslintu bongattu parvekkeelta.

Istun taas kerran matkavirkailijan edessä, kotosuomessa ja yritän selittää miten kuvio menee. Miksi siis olen tässä, paperinipun kanssa kerjäämässä uutta viisumia vaikka entinenkin olisi vielä voimassa. Ja taitaa olla vielä sitä edellinenkin.

No, kun katsokaas tädit kun en saa olla uuden lain mukaan kotona kuin yhdenksänkymmentä päivää ja sitten pitäisi toinen mokoma pyöriä evakossa...ja sitä rataa. Vaikka siis asun siellä, mutta kun periaatteessahan minä en asu..tai siis ole. Vai olenko minä? Tätiin ei sarkastinen huumori uppoa, sillä hän pohtii edelleen byrokratian kiemuroita ja minun keinoani kiertää ne. Selitän, että koska en tee Venäjällä töitä en saa myöskään työlupaa ja naimisiinkaan tässä ei ihan hetkessä mennä niin tämä on ainoa tapa pysytellä Hapankaalin matkassa maailmalla...

Joten täällä sitä taas ollaan. Viisumipakolaisena keskellä harmainta ja tuulisinta pyhäinmiestenpäivää. Vettä tunkee kuin esterin hanurista...On ihanaa nähdä ystäviä ja perhettä mutta ikävöin kotiin. Niin kauan kun tekemistä riittää, kaikki on hyvin. Kun pysähdyn, aivot alkavat pohtia liikaa syvällisiä ja tunnen olevani tuuliajolla oleva hernepussi...tai sipsipussi:) En oikein kuulu enää minnekään ja olo on Suomessa levoton. Ihan kuin Moskovassa olisi suuria velvollisuuksia odottamassa. Astianpesukoneen täyttö? Elämä.

Meillä ei ole edes omaa kotia. On vain kirjoja, kenkiä ja laukkuja. Ei niissä voi asua. Vaikka onhan ne hienoja:) Minne Moskovasta? Kohti uutta maata vai Suomeen. Minne täällä?

  

Meidän Moskovan koti.

 

  

Meillä on myös pihakoivu!!

Asuntomme oli ihana löytö kaikkien halogeenihirviöiden ja high-tech paratiisien joukossa. Venäläinen käyttää uskomattoman paljon rahaa ja tilaa omituisiin kiinteisiin laitehökötyksiin, jotka ovat käsittämättömän rumia...

Edellisessä asunnossamme kiteytyi varmaan kaikki venäläisen arkkitehdin ja varakkaan perheen pöyristyttävät ideat rikastuttaa lähes kahtasataa neliötä.

Isompaa kylpyhuonetta hallitsi nurkkaan asennettu VALTAVA kuntolaitekompleksi, jossa sai treenattua kroppaansa timmiksi joka lihasta myöten. Kaiken lisäksi laite oli vielä parhaimpina aikoinaan PUHUNUT ja kun sen ulokkeet levitteli sopivaan asentoon, näytti se ihan liikkeelle lähtevältä robotilta. Aina kun istuin ammeessa, pelkäsin että siihen syttyy ykskaks valot ja se alkaa kävellä hitaasti kohti...Ruma, iso ja täysin hyödytön rikkinäinen muovimöhkäle jonka ansiosta pesukone ei mahtunut kunnolla paikalleen.

Pienemmän kylppärin aarre oli kattoon asennettu KIINTEÄ hiustenkuivain. Se sellainen päähän laitettava pönttö, joita vanhoissa nostalgisissa leffoissa näkee. Olo onkin todella nostalginen kun laittaa pöntön päähänsä. Se pyörittää hiuksia mielivaltaisesti pitkin seinämiä ja kun ne viimein ovat kuivat (tai haistat palaneen käryä) on päässäsi pöntön muotoa mukaileva vallattomana vellova ameeba joka ei asetu edes lentokoneliimalla päätä myöten. Kätevää. Vartta laitteessa ei ole niin paljoa, että voisit yhdistää kaksi asiaa; istua pönttö päässä pöntöllä.

Modernissa asunnossamme oli noin neljäkymmentä valokatkaisijaa ja loputon määrä eri valoyhdistelmiä. Halogeenit ovat päivän sana ja niitä riitti katossa, seinissä, lattian rajassa ja lattiassa. Ihan ensimmäisinä Moskovan tunteinani olin polttanut makuuhuoneen lattiaan citymarketin muovikassin kiinni ja sitä raaputellessani polttanut sormeni. Migreenipotilaalle migreeniä aiheutti loputon pohdinta, mitä valoyhdistelmää tänään käyttäisi...

Halogeenit ovat päivän sana, mutta myöskin akvaario on sisustajalle kova sana Venäjällä. Oli siinä kaloja tai ei. Meidän akvaariossamme oli, ainakin alkuun. Kun ne yksitellen alkoivat löytyä kuolleena, kutsuimme ammattilaisen vilkaisemaan valtavaa kahden huoneen väliin upotettua allasta. Värivalot akvaariossa ovat kuulema hienoja, mutta kalojen pitäisi antaa nukkuakin. Siis valot ovat siinä koristeena, mutta niitä ei oikeastaan saisi käyttää...Yhdenksän tunnin puhdistuksen jälkeen mies jätti jälkeensä sellaisen laskun, että päätimme luopua lemmikeistämme mikäli jäämme asuntoon. Vuokranantaja myönsi, että lastenhuoneen seinä oli ehkä väärä paikka valtavalle akvaariolle...Se kun valaisee ja häiritsee muutenkin lasten nukkumista. Uudessa asunnossaan he olivat asentaneet vielä astetta isomman akvaarion eteiseen. Ja tällä kertaa ilman kaloja.

Epätoivoisen asunnonvaihdon aikana näin mitä omituisempia asioita. Yhdessä asunnossa oli sohva, jossa oli kiinteänä asennettuna kirjahylly ja sohvapöydät...Se oli sini-keltainen ja nahkaa. Ensimmäinen ajatus oli, että Ruotsin lippu on naamioitunut ja muuttanut Venäjälle. Käsittämättömän hirveä.

Eräässä asunnossa vuokranantajan ylpeys oli huippuhieno hierova suihkukoppi joka puhui, tärisi, soitti musiikkia ja teki lähes kaikkea mitä halusi. Pieni moka oli käynyt siinä, että lattialämmityksen säätönapit olivat tilanpuutteen vuoksi jääneet kopperon taakse seinään ja joka kerta kun niitä halusi käyttää, piti tämä lattiasta kattoon ylettävä ylpeys siirtää edestä pois. Siis minne? Tilaa oli tasan ei yhtään.

Kun sitten löysin nykyisen asuntomme, tiesin heti että tässä se on. Ei halogeenejä. Ei puhuvia suihkukoppeja. Ahdas hissi ja römppäinen rappukäytävä, mutta kun laitan oven kiinni asunto tuntuu kodilta vaikkei siellä lähestulkoon mikään edes ole meidän. Tai onhan. Paljonkin. Ehkä se on vain niin, että koti on siellä missä Hapankaalikin. Ja ystävät. Ja elämä. Eli missä?