Olo on ihan plääähh. Tiedän, että koko maailma kangertelee pahimman laman kourissa sitten toisen maailmansodan, mutta onko se...

 ...tämän solmion syy? Hapankaalin töihin lähtö oli vähemmän hilpeää ja oven sulkeuduttua yksi viaton vaatekappale löytyi roskista, toinen umpisolmussa makkarin nurkasta. Ilmiselvästi aamu ei ollut yksi parhaimmista solmun tekoon...

  Kesken kielituntien sähköt menivät poikki ja hetken hämärässä huokailtuani alkoi käytävästä kuulua sipinää ja supinaa. Joukko hyvinkin paljon luottamusta herättäviä kaukaaseja palloili ovemme takana ja syyksi paljastui tällainen hieno hässäkkä, jonka olemassa olo on tähän saakka ollut minulle yhdentekevää. Nyt sedät yrittivät tunkea piuhoja savuavaan laatikkoon takaisin niin antaumuksella, että tajusin jotta sähköaparaattien toiminta on tästä lootasta ja sen toimivuudesta hyvinkin riippuvaisia.

 

 

Ilmat ovat niiiin masennusta herättävät, että olen vältellyt ulos menoa parhaani mukaan. Kuvittelin, että kaiken tämän harmauden keskellä jouluvalotkin jätetään sytyttämättä, koska kurjuus halutaan maksimoida äärimmilleen, mutta totuus on se, että näin kunnioitetaan patriarkka Aleksei toisen muistoa. Olisikin ollut aika kieroa viedä viimeisetkin värit tästä kaupungista...

 

  Kauppamatkalla kävin kuolaamassa märän näyteikkunan läpi näitä edelleen niin ihania kenkiä ja niihin sopivaa laukkua, joiden omistamisen Hapankaali on järkyttävään hintaan vedoten minulta kieltänyt. Kurjaa, niin kurjaa.

Juuri kun sosiaalisuutesi on miinuslukemilla ja haluat vain hoitaa asiasi ja päästä kotiin, joudut jokaisen silmätikuksi. Neljänsadan metrin matkalla kauppaan peräti kolme henkilöä testasi kielipäätäni ja kyseli ohjeita kuka minnekin. Ei niin, että olisin edes osannut auttaa. Tietä ylittäessäni sain sitten tuta paikallisen elohopeamummon huolenpidon omissa nahoissani. Seison vihreitä valoja odotellen ja alan olla jo märkä kuin se uitettu koira...valot viipyvät ja ihmismassa tekee sen minkä aina muutaman sekunnin odottamisen jälkeen; rohkeimmat lähtevät hengestään piittaamatta puikkelehtimaan autojen välistä ja juoksemaan autojen edestä vaikka ne tööttäävät valmiina liiskaamaan kenet tahansa. Ihmiset poukkoilevat päättöminä kunhan vaan elämässään sen muutaman sekunnin säästää...

Ykskaks hihastani nappaa kiinni pikkuinen mummo joka huutaa juostessaan minulle, että davai...nyt mennään!!! Kai mummo oli hetken minua seurattuaan päätellyt, etten ole kyllin rohkea tekemään omia ratkaisuja vaan tarvitsen vähän kannustusta rivakkaan tienylitykseen. Babushka ei päätään paljon käännellyt vaan viiletti autojen välistä kuin ketterä fretti...minulle tilanne tuli sen sijaan ihan puskasta ja pääsin hädin tuskin jalkakäytävälle ennenkuin joku malttamaton karautti huutojen kera nilkoille.

Edelleen pöllämystyneenä poikkean pesulaan ja taas joudun huomatuksi vaikka päivän teeman mukaisesti olen pukeutunutkin luontaantyöntävään harmaaseen. Mummot tunnistavat minut jo eivätkä viitsi vaivautua tavaamaan kaikkia öökkösiä ja ääkkösiä sisältävää sukunimeäni, niinpä saan aina täyttää lapun itse. Nyt, hieman järkyttyneessä olotilassa en kuitenkaan muista puhelinnumeroani ja näytän sen mukana olevasta vihkosta mummolle. Sekunnin murto-osassa viereisellä tiskillä asioinut Babushka on livahtanut viereeni ja alkaa utelemaan: "Mitäs se tuo tyttö teki, mitä se oikein teille näytti, mistäs moinen johtuu..."

Babushka meinaa haljeta uteliaisuudesta ja pesulamummo selittää, että kun se on englantialainen, katsos ei oikein puhu venäjää. "No mistä päin? Mistä päin englantia?" vieras mummo tenttaa ja siirtyy niin lähelle, että kokovartalon verhoava nahkatakki narskuu omaa takkiani vasten...Yritän pelastaa reviirini rippeet ja selitän äkkiä, että Suomesta ollaan, kiitos ja hei...Mummot jäävät pitämään vielä palaveria ja kuulen kuinka toinen yrittää tavata sukunimeäni.

Viikonloppuna säiden salliessa piti ottaa enemmänkin kuvia tunnelmallisesta torista, mutta olo oli yhtä hutera kuin tämä ainoaksi jäänyt valokuva. Retorinen kysymys: kuinka huppeliin voi itsensä juoda itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Retoriseen kysymykseen selkeä vastaus: aika huppeliin.

Vähäisen energiani käytin viikonloppuna intensiiviseen television seurantaan: olen nimittäin jostakin käsittämättömästä syystä hassahtanut Putiniin. Setä Putin oli tellussa monta monituista tuntia juttelemassa mukavia pienen mediatempauksen ansiosta... Tiedän, mies on tuskin minun mittainen ja lähes kaljukin, mutta jotenkin tyypistä on alkanut löytyä käsittämätöntä vetovoimaa...Hapankaali ei ole ollut kypsän iän idolistani moksiskaan, totesi vain että valinta on jokseenkin omituinen...