Mikä ihmeen vimma tässä maassa miehillä on räkiä joka paikkaan? Koko ajan. Yököttää kävellä kadulla ja väistellä lammikoita, jotka joku on hetkeä aiemmin räkäissyt sisuksistaan levittäen milloin mitäkin tarjolla olevia kulkutauteja. Yhtälailla ärsyttää väistellä räkiviä pikku-ukkoja tungoksessa, litra räkää heivataan kurkusta kadulle eteen katsomatta ja mälli saattaa mätkähtää kengälle, kassiin tai jäädä nätisti seinään heilumaan...mitä sillä on väliä, kun se on kerran niin miehekästä. Vai erittyykö niillä vain sylkeä eri tavalla? Yäk joka tapauksessa.

Peeämässät parhaimmillaan ja Hapankaali on ollut matkoilla kolme yötä. Yhtä monta yötä olen siis valvonut. Pelännyt ja rakennellut barrikadeja. Silityslauta ulko-oven edessä saattaa tuntua kornilta, mutta käsi-ikkunalaudalla episodi ei ainakaan lisännyt turvallisuuden tunnetta. Älä koskaan tunge itseäsi monen tuhannen venäläisen keskelle ärsytysherkkänä ja univajeesta kärsivänä. Puistofriikki kansa ei tiedä parempaa aurinkoisen viikonlopun viettopaikkaa (ellei datsaa lasketa) kuin puiston ja sinne siis. Tämä loputon omituisuus, VDNH, tai jotain sijaitsi mukavan metromatkan päässä, mutta siihen se mukavuus sitten jäikin.

Tuhteja mummoja raivaamassa tietään vaikka läpi harmaan kiven, vallattomia lapsia tahmeat hattarat käsissään juoksemassa syliin joka kulmassa, rakastuneita pariskuntia toisiinsa liimautuneina hevosen kokoiset sateenkaaren väriset kukkapuskat kainalossa ja kolmaskymmenesneljäs rööki huulessa. Hulluimmat uhmaavat kohtaloaan ja laittavat alleen pyörät. Hengen lähtöön riittää ihan vain polkupyörä (moskovalainen ei osaa ajaa pyörällä), rullaluistimet, potkulauta, rullalauta tai astetta tuunatumpi sähköversio. Sekaan mahtuu myös sähkö- tai polkuauton vuokranneita. Kenelläkään ei ole minkäänlaisia varusteita, ajotaitoa tai logiikkaa. Ajattelu on yliarvostettua venäjällä liikenteessä ja se näkyy myös täällä. Aivoja ei ole jätetty pelkästään vuokrauspisteen narikkaan, ne on unohdettu kotiin. Todistan yhden pikkutytön ison itkun kun pönäkkä setä laittaa hänet rullaluistimilla matalaksi. Tankerolle ei käy kuinkaan, mutta tytön itkusta ei ole tulla loppua ja olo näyttää huteralta. Oikea käteni on lähteä mopon mukaan. Kameli pissii melkein päälleni. Kaikki tämä höystettynä psykedeelisellä teknolla, jota soitetaan joka puolella. Eri kappaleita tietysti.

 Rakennuksissa on näyttelyitä sekä satoja ja taas satoja kojuja, joissa myydään kuhinalla ryppyvoiteista Canonin kameroihin. Aitoja tietysti. Kaunis arkkitehtuuri ei erottunut kuin ulkoapäin.

Omapa on syyni, että hermoja kiristää sillä paikka on jokseenkin...mielenkiintoinen. Savua ja meteliä et pääse pakoon missään. Se kuuluu niin venäläisen arkeen kuin rentoon viikonloppuunkin. Hässäkkää ja härdelliä ja taas loputonta sylkemistä. Nitiseviä vinyylilaukkuja ja kieroon poljettuja korkkareita. Kaikkialla.

Hotelli Kosmoksessa on pakko käydä huuskassa ja sisustus on yhtä huima kuin ulkomuoto antaa ymmärtää. Hotellissa pyörii joka ilta sama venäläinen tanssishöy ja se on pakko päästä vielä katsomaan. Perinteisistä asuista verkkosukkahousuihin kokolattimatolle katetussa pöydässä illastaen. Valkoista pöytäliinaa ja muovikukkaa. Amorella-simulaattori. Ei vain, esitys näytti oikeasti kivalta.

Olen iskenyt silmäni yhteen asuntoon Helsingissä. Voisin melkein kuvitella meidät sinne talveksi köhöttämään, ainakin siihen saakka kun tarkemmat suunnitelmat ovat selvinneet. Sijainti kiva, sisustus kiva, kaikki niin kivaa että asunto suorastaan huusi syysilloikseen Ivo Nikkolon mustan neulemekon, jonka ostin ihan vahingossa. Jos tuleva kämppä sellaista huutaa, niin kai se oli ostettava? Entäs sitten Moschinon huivi? Ilman sitä ei voi istua sohvan nurkassa lukemassa talven pimeinä iltoina. Tai pinkit italialaiset nahkakengät? Kahdeksankymmenen prosentin alennushan on sama kuin ilmainen? Ja mitä tahansa sitä pms-oireissaan tekee niin sitähän on melkein niinkuin syytön?