Eilen piti siis olla minun Tehokas Päiväni. Se on sellainen kun heräät virkeänä ja tehokkaana ja listaat tekemättömät työt ja käyt laulaen luudan varteen kuin Lumikki Seitsemän kääpiön mökissä. No, ainakin heräsin. Kahviin ei ollut maitoa, joten piti herätellä itsensä ja kurniva vatsa lämpimällä vedellä ja lentokentältä ostetulla ruisleivällä. Elikkäs, tänä Tehokkaana Päivänä minä siivoan, pesen pyykkiä, silitän, aloitan muutaman Hapanakaalille lupaamani työn, leikin kamelia ja kannan kaupasta niin monta kertaa ruokaa, että saan jääkaapin taas näyttämään jääkaapilta ja vaihdan kylppäriin uuden lampun...mitäs muuta. Nappaan koneen päälle ja muistan, että kielenopettajani odottelee yhteydenottoani joten ehkä aloitan aamuni laittamalla hänelle meiliä...mutta hei, kellohan on jo noin paljon. Voinkin soittaa ystävättärelleni ja sopia tämän päivän treffeistä ihan tässä ensi alkuun. Sosiaalisten suhteiden kunnossapito onkin Tehokkaan Päivän yksi tärkeimmistä tehtävistä. 

Rupattelemme puhelimessa pitkän tovin siitäkin huolimatta, että sovimme tapaamisen parin tunnin päähän. No, nytpä on tärkeimmät torakkajuorut hoidettu alta pois ja voimme keskittyä tärkeimpiin asioihin. Laahustan pitkin asuntoa ja teen yllätyshyökkäyksiä komeroihin ja laatikoihin varmana siitä, että joku toinenkin sarviveikko on keksinyt hakea asuinpaikkaa meiltä asunnon ollessa tyhjillään. Ainiin, sitä meiliä...seikkailen netissä hieman aikaa ja huomaan että ups...kello on jo sen verran, että nyt on kyllä lähdettävä suihkuun ja kiirehdittävä. Kylppärissä on tunnelmallinen hämyvalaistus kun peilin päällä oleva pikkulamppu on nyt siis se ainoa toimiva. Itseasiassa iho kyllä näyttää tässä valaistuksessa paljon paremmalta vaikken ole ollenkaan varma minne meikkiä levittelen. Aurinko paistaa ja ilma on niin nätti, että vaatteiden valinta vie taas aikaa...ei ole kiva olla nihkeä ja hikinen. Varsinkin jos on flunssa. Ovella tajuan että en ole siivonnut, pessyt pyykkiä, laittanut meiliä, vaihtanut lamppua, käynyt kaupassa tai tehnyt ylipäätään mitään kovin tehokasta vielä tähän mennessä. No, käyn kaupassa tullessa ja siivoan illalla, minähän tulen takaisin jo muutaman tunnin kuluttua.

Pyörimme ostoskeskuksessa ja löydän ihanat pellava housut ja t-paidan...sen rinnuksessa roikkuu valtava ruusuke, samanlainen kuin hevosilla kun ne voittavat jonkin kilpailun. Muutaman tunnin kuluttua alamme valua ravintolaa kohti kunnes huomaamme Karen Millenin. Sitä liikettä ei edes paatunein, pihein shoppailun vastusta voi ohittaa. Ihania vaatteita ja niillä on aina alennusmyynnit. Eikä mitkä tahansa alet vaan jopa miinus seitsämänkymmentä prosenttia...eikä vain yksi rekki vanhoja rytkyjä vaan pitkät tangot kauniita vaatteita. Nytkin siellä käy hirvittävä kuhina ja huomaan, että sinne on tuotu juuri uusia vaatteita aleen...voi ei. Takki. Siellä roikkuu Minun Takkini. Olen hiplannut Takkia joka kerta liikkeessä käydessäni ja viimeksi sovitin sitä. Hapankaali sanoi, että saan sen vain jos se on alennuksessa ja nyt se on! Vain miinus kolmekymmentä mutta on sekin parempi kuin kaksikymmentä ja jos odotan yhtään kauemmin niin siinä ei taatusti ole kokoja enää...mietin, vääntelehdin ja juonin...ja vien takin kassalle. Maksan sen omalla kortilla ja kun saan Hapankaalin siunauksen sille, huolehdin jatkosta vasta sitten...epätoivoista, mutta minä oikeasti ja rehellisesti sitäpaitsi tarvitsen takin. Päälläni oleva on kuusi vuotta vanha ja siitä voi jo joutua melkein vankilaan Moskovan kaltaisessa muotimekassa. Tai ainakin syrjityksi ja kovasti pilkatuksi.

Ruokaa odotellessa en olekaan niin iloinen takista kuin haluaisin. Tunnen pikkuisen pistoksen omassatunnossani ja yritän hukuttaa sen kulauksella valkoviiniä. Ai että ystävättäreni kanssa sitten aika kuluu kuin siivillä...huomaan, että olemme kulauttaneet alas jo kolme lasia viiniä ja alan olla aika hiprakassa. Siirrymme alakertaan ja ystävättäreni miestä odotellessa päätämme lepuuttaa vähän jalkoja...kappas, nehän tarjoilevat tässä shampanjaa ihan laseittain ja kovin halpaakin on. Kaksi lasia kuplivaa juotuamme alan olla aika tukevasti tuiterissa ja dramaattisesti alan ikävöidä Kiinassa seikkailevaa Hapankaalia. Päätän että on yllätyslahjan paikka. Huojumme astioita myyvään liikkeeseen ja alan etsiä kuumeisesti lahjaa...aika vaikeaa keksiä kunnes päädyn käsin toimivaan rosteriseen sitruspuristimeen. Se on kivasti retro ja nään mielessäni kuinka pusertelen joka aamu sillä Hapankaalille tuoreen tujauksen c-vitamiini pitoista juomaa...

Poikkeamme vielä hakemaan iltapalaa piirakka puodista ja kerkeämme juuri ja juuri liikkeeseen, joka sulkee ovensa kymmeneltä. Kylläpä aika menikin vauhdilla, Tehokkaasti etten sanoisi. Olemme jo heippoja ja öitä toivottelemassa kotiporttini kohdalla kun ystävättäreni ilme kirkastuu...ei voi olla totta. Tien toisella puolella oleva, yksi suosituimmista kesäterasseissa on vihdoin avannut ovensa ja sieltä kuuluu iloinen rupattelu ja lasien kilinä...ja miksei kuuluisi. Meiltä siihen on matkaa noin viisitoista metriä. Pakko, aivan pakko käydä vähän istumassa. Siellä saa huovatkin jos paleltaa ja ihanan rasvaisia voileipiä. Raahaan vielä kasseja mukanani ja istahdamme viihtyisälle sisäpihalle. Kaksi drinkkiä ja kaksi tuntia myöhemmin eli puolen yön aikaan kipitän kotiin ja kaadun Tehokkaan Päivän jälkeen reporankana sänkyyn. 

Aamulla herään päänsärkyyn ja huomaan ensimmäisenä kiiltävän sitruspuristimen pöydällä. Se ei näytä enää yhtään niin hienolta. Se näyttää itseasialta Alienissa esiintyneen avaruusmörön päältä. Olen ostanut Hapankaalille yksikätisen retroavaruusolion. Olen Tehokkaasti tuhlannut rahoja joita minulla ei edes ole ja hankkinut vielä krapulan kaiken lisäksi. Ainut Tehokas osa tällä hetkellä minussa on omatunto, joka päänsärkyä tehostaakseen jyskyttää takaraivossa.

P.S. Aikaisemmat valitusvirret, kommellukset ja kohellukset aina siitä hetkestä lähtien kun kuorma lokakuussa lähti kohti Moskovaa, löytyvä sivulta http://edith75.livejournal.com/. Sivu alkoi tökkimään siinä määrin, että olisi vaatinut vähintään tietokoneneron tai reippaasti enemmän kärsivällisyyttä jatkaa siellä...