Sinivalkoiset siivet eivät kantaneet ihan illaksi kotiin, mutta monen mutkan jälkeen olen päätynyt tukka pystyssä kotisohvalle juomaan aamukahvini ilman maitoa. Maitoa oli, mutta se mulahti yhtenä knöllinä lavuaariin. Jos Hapankaali olisi kotona, olisin ehkä voinut udella oliko hänellä sille joku tulevaisuudensuunnitelma. Toisaalta tänä ankeana ja köhäisenä aamuna samastuin tuohon tutisevaan maitohyytelöön, joka jäi lillumaan viemärin aukolle tietämättä mikä se enää on ja mihin sen pitäisi mennä. Tuuppasin hapanta maitoa liikkeelle tiskiharjalla, mutta millä sitä saisi itsensä liikkeelle. Kolmekymmentäneljävuotiaan hyytelön, joka ei tiedä mitä elämällään tekisi. Tai mitä sillä pitäisi tehdä. Näinkö hukkaan sitä voi joutua kun jättää työnsä ja seuraa miestä maailmalle.

Yhä enemmän ja yhä useammin mietin, mitä minun kuuluisi tehdä. Miten minun kuuluisi elää. Olenko enää tärkeä, kun en oikeastaan tee mitään. Vai teenkö minä. Olisin edes äiti, niin rooliani tässä maailmassa ei tarvitsisi miettiä. Sikaflunssan tuntuu saavan helpostikin, mutta mistä saisi vauvakuumeen?

Uuden koneen kuvankäsittelyohjelma on vielä hepreaa, mutta kuvien puutteessa voin kertoa, että Moskovassa kaikki näyttää tällä hetkellä hailakan vihreältä. On vaikea arvioida kuinka harmaata ulkona todellisuudessa on, mutta vihertävä kangas häivyttää taivaan ja värit siinä missä vaimentaa meteliä. Ehkä näin voi elää muutaman kuukauden. Olo on vähän kuin olisi teltassa ja ei kuitenkaan. Mielenkiinnosta katselen asuntoja, mutta en usko että jaksamme muuttaa mihinkään ellei todella hyvää tarjousta tule eteen.

Uusi tilanne pelottaa varmaan muitakin kuin minua. Hapankaali lopetti vapaaehtoisesti yli kahdeksan vuotta kestäneen työsuhteensa ja suuntaa kohti täysin uutta. Mitä se on, sitä en tiedä varmaksi itsekään. Sen tiedän, että alku voi olla tuskainen taival kummallekin. Kotitoimisto saa niskakarvat pystyyn ja voin kuvitella itseni hiipimässä seinänvieriä ja etsimässä jotain hyödyllistä tekemistä. Pesen samoja sukkia kuudetta kertaa ja tärkkään paitojen lisäksi pikkuhousutkin. Voisiko sen laittaa cv:hen.

Kaiken tämän ankaran tuumailun kruunaa peilikuva, jota on vähän vaikea tunnistaa. Hiuksissa on nolo kasvatusvaihe kesken ja tyyli muistuttaa jotakin väliltä danny ja pave maijanen. Tämän lisäksi elimistö kuvittelee jossakin hormoonihärössään, että olen palannut teini-ikään ja kasvojani peittää noin neljäkymmentä finniä. Oikeasti. Pelkästään ohimossa on kuusi. Olen lähes varma, että Moskovassa kosmetologi ei tyydy pelkästään puistelemaan päätään vaan ongelmaan suhtaudutaan vakavasti ja iho kuoritaan silmämunia myöten.

Keittiön pöydällä odottaa kuplamuovissa lähes metrin mittainen valkoinen joulupukki sekä yli metrin mittainen risupaketti. Kannoin jouluvermeet kainalossa, jotta saadaan pikkujouluihin aitoa joulufiilistä. Kuorin pukin nurkkaan seisomaan ja koristelen Pentikin risut jouluvaloilla. Ihanaa! Tämän lisäksi matkalaukku painoi lähes kolmekymmentä kiloa. Tullimies pyöritteli päätään samalla kun yritti nostaa sitä läpivalaisuhihnalle. Kainalossa raahattu joulupukki herätti myös kiinnostusta. Suomen päässä tullimies kuuli, että siellä on valotykki kun vastasin, että joulupukki. Osin ylipainosta voi syyttää miestä, joka piti päänsä ja osti sellaisen matkalaukun kuin itse halusi. Sen lisäksi, että se on ruma, se on myös valmiiksi painava.

Kuvia ja oikeaa elämää, kunhan olo on kotoisa. Se vaatii ainakin lisää kahvia sekä alakerran korvapuustin. Ylipainostahan sai syyttää miestä.