Meille tulee edelleenkin kuumaa vettä. Mutta ei kylmää. Tilanne on siis aivan päinvastainen kuin pitäisi. Siitä, että Moskovassa saa kerran kesässään nauttia alkukantaisesti viikon pari kylmästä kylvystä ei kukaan koskaan ole muistanut mainita. Ei ennenkuin nootti pamahti oven viereen viikko sitten. Mutta kun sitä kuumaa vettä nyt vaan tulee ja kylmää ei. Asia vaivaa minua ihan suunnattomasti. Jos meillä olisi boileri, eikö se möykky näkyisi päällepäin ja pitäisi käynnistää? Ja jos talossa olisi valtava, yhteinen sellainen (onko sellainen edes mahdollista...) niin eikö sitä olisi kovasti mainostettu asunnon yhteydessä ja miksi sitten varoittava lappu oven pielessä? Ja miksei sitä kylmää vettä tule? Samapa tuo, mieluummin ehkä pesen hampaat kuumalla vedellä kuin käyn suihkussa kylmässä...

Yksin ollessa tulee tehtyä kaikkea järkevää kuten siivottua vaatekomeroita kesäkuntoon (=revittyä hintalaput vielä käyttämättömistä vaatteista ja ujutettua ne vanhojen joukkoon muinanaisina) ja siinä sivussa mietittyä pintaa syvemmältä...Pienen vinkin saaneena yritin oikein tosissani miettiä asioiden laitaa Moskovassa ja itseäni siinä sivussa, mutta sepä olikin vaikeampaa kuin olin kuvitellut.

Keksin heti kymmeniä asioita, joista pidän, joiden ansioista viihdyn täällä ja kuitenkin tajusin, että nehän voisivat päteä missä päin maailmaa tahansa, missä tahansa metropolissa. Tilanne olisi varmaan hyvin toisenlainen jos kirjoittaisin tätä jostakin Vladivostokin lähiöstä...

Agrea täynnä olevista babushkoista ja jatkuvasta napinastani huolimatta en keksinyt ehkä yhtään todellista asiaa jota itse Moskovassa suorastaan inhoaisin (torakat kuuluvat siihen globaaliin kategoriaan, niihin olen törmännyt myös Malesiassa...), ehkä toiset asiat ovat vain vaikeampia hyväksyä kuin toiset. Ja niihinkin tottuu. Vastoin kaikkia odotuksiani, jotka perustuivat seitsemän vuotta sitten elettyyn syksyyn Pietarissa, Moskova oli kaikkea sitä mitä kuvittelinkin ja samalla myöskin kaikkea muuta. Hapankaalit, maatuskat, karvahatut ja rumat pommitetut rappukäytävät höystettynä kaikilla moderneilla mausteilla...Venäjällä on siis värejäkin, elämä ei ole enää pelkkää neuvostoharmaata sarkakangasta...se on silkkiä, samettia ja kukikasta harsoa...kaikkea samassa krumeluurissa paketissa.

Ihmiset saattavat tuntua töykeiltä ja uhkaavasti näyttävät kävelevän läpi ellet hyppää ajoissa syrjään (kävelevätkin...), mutta toisaalta tämänkin asenteen alkaa ymmärtää kun tajuaa millaisessa massassa he täällä koko ajan liikkuvat. Ihmisiä on ja riittää menit minne tahansa. Toisaalta kulttuuriin ei kuulukaan yltiöpäinen ystävällisyys vieraita kohtaan vaan se säästetään ystäville, vähintäänkin tutuille. Ollessani myöhäkylässä tutun naapureiden luona, olen saanut lämpimimmän (onko tämä todellakin oikein kirjoitettu?) vastaanottoni ikinä. Vieraanvaraisuudelle ei oikein löydy sanoja, se oli mykistävää ja jopa vaivaannuttavaa. Totuttelua vaatinut asia nro1.

Venäläistä virkavaltaa en oikein osaa selittää, mutta se on ollut Totuttelua nro2. Miliisi, vartija, sotilas tai mikä tahansa lähimailla oleva uniformu saa useimmiten olon tuntumaan vähän epämukavalta...eikä vähiten niiden käsittämättömien kiväärien?, pistoolien ja pamppujen ansiosta joita ei edes yritetä peitellä millään tavalla. Välillä mielivaltainen sakottelu ottaa pattiin, mutta joka kerta kun asia saadaan hoidettua paikan päällä olen kuitenkin helpottunut; pääsipähän Hapankaali helpommalla. Toisaalta ymmärrän hyvinkin erästä miliisiä, joka sakotti Hapankaalia likaisesta autosta kaupunki alueella...sille oli hyvin looginen syy, en vain muista sitä enää. Ja tämä oli valtion virallinen sakko, sata ruplaa eli kolme euroa pankkiin kiitos eikä miliisin taskuun.

Palvelukulttuurin lähes totaalinen puute närästää, mutta siinä onkin alue jolla riittä työsarkaa ja kauan. Muutosta mm. Pietarin ajoistani tuskin huomaa, poikkeuksena tietysti jotkut rahalla-saa-turisti-paikat...palvelu on kaiken kaikkiaan aika surkeaa, mikäli sitä on. Suomessa samalla asenteella pomo näyttäisi ovea saman tien. Täällä pomolla on hyvin usein sama asenne. Tähän en edes halua tottua, otan sen haasteena jonka en anna lannistaa itseäni.

Luokkaerot ovat isoja ja kyllä, kerjäläisiä näkee siinä missä muuallakin. Hapankaalin kanssa olemme käyneet kuitenkin keskusteluja siitä, miten yhteiskunta on alkanut muuttua ja huolehtimaan eritavalla mm. vanhuksista kuin aiemmin. Tai siis kun heistä ei huolehdittu millään tavalla. Hapankaalin babushka saa jo kuitenkin eläkettä. On perustettu järjestöjä, joiden kautta vapaaehtoiset nuoret voivat käydä auttamassa vanhuksia eri askareissa...ennen kuulumatonta vielä joku vuosi sitten. Edistystä tapahtuu pikkuhiljaa, vaikka monet vanhukset saavatkin tulla toimeen käsittämättömän vähällä.

Politiikan jätän rauhaan, en ole todellakaan mielenkiinnostani huolimatta niin valveutunut, että jakaisin mutu-mielipiteitäni kotisohvaa kauempana...On kuitenkin ollut mielenkiintoista huomata, missä valossa tietyistä asioista kirjoitellaan Suomessa. Ylipäätään nyt kun lehtiä tulee luettua vähän eri "silmällä" huomaa todellakin miten Venäjä ja negatiiviset uutiset näyttävät kulkevan käsikädessä...Onko aina kyse kirjoitettavasta vai kirjoittajasta?

Kaikenkaikkiaan...huomaatteko häivähdyksen puolustuskantaa? Vaikka kolme ensimmäistä päivää itkin ja olin syvemmällä kurjuuden alhossa kuin melkein koskaan ikuna ennen, olen kotiutunut hyvin. Jostakin syystä pidän Moskovasta ja ehkä jo tässä vaiheessa vähän rakastankin. Kulttuuri on rikas, mielenkiintoinen ja kaikille saatavilla. Kaupunki itsessään on kuin mikä tahansa suurkaupunki ja uskoisin että venäläinen ottaa Helsingissä turpaansa helpommin kuin päinvastoin.

Kaikista pienistä, omituisista kommervenkeistä huolimatta...tai juuri osaksi niidenkin vuoksi tämä on mielenkiintoinen paikka asua ja toivon todella, että tähän blondiin päähän uppoaisi kieltä sen verran, että pääsisin syvemmälle kulttuuriin ja ihmisiin kiinni. Kielitaito toisi mukanaan enemmän varmuutta eikä tarvitsisi hävetä niin usein. (Sanoin tänä aamuna torimyyjälle, että siskontyttöni on yhden tunnin vanha. Vuosi olisi ollut lähempänä.) 

Maa on myöskin pullollaan todella mielenkiintoista muotia, niin hyvässä kuin pahassakin...olen löytänyt monia hyviä suunnittelijoita, joiden vaatteisiin on vara tavallisellakin kansalaisella. Niistä tuleekin sitten enemmän tekstiä ja kuvia joskus...Tällä erää siirryn pohtimaan elämää suurempia kylpyyn uusi ultrakiinteyttävä naamio kasvoilla:)

P.S. Otsikko on taas siskoni pian nelivuotiaan pojan suusta. Kertoessani hänelle, että asun sen verran kaukana Moskovassa, että tulin lentämällä kyläilemään hän sanoi että "ei sinun täti tarvitse lentää, kun minä vien sinut veneellä sinne Moksovaan".