Moskovassa on harmaata, märkää ja tylsää. Ei tapahdu ei sitten yhtään mitään. Ei ainakaan neljän seinän sisällä. Olen ajatuksenvoimalla yrittänyt tekeytyä kipeäksi...olisi paljon kivempaa olla tekemättä mitään jos olisi ihan oikea syy.

Suunnittelen sohvalla rötköttäen viimeistä matkaani Suomeen niin sanottuna viisumipakolaisena. Ei tukkimiehen kirjanpitoa, päivien laskemista ja pelkoa siitä, myönnetäänkö ties kuinka mones viisumi taas voimassa olevan päälle. Sitä niinkuin sitten oikeasti asuu täällä, puolentoista vuoden jälkeen...Mihinkähän sitä vapautuneen aikansa ja energiansa suuntaisi.

Pitkästä aikaa kuulumisia kysellyt tuttavani päivitteli miten sitä on varmaan hohdokasta asustella ulkomailla. On niin paljon tekemistä ja näkemistä. Ja miten sitä voi sitten toimia oppaana kaikille vieraille esitellen kaikki kuuminta hottia olevat ravintelit ja museot. Joopa joo. Myönnän. Kulttuuria pursuaa joka tuutista ja voisin istua joka ilta eri teatterissa imemässä venäjän anteja itseeni. Tai kierrellä lukuisia museoita, joiden olemassa olon tuntuu tietävän ainoastaan kielenopettajani. Tai tyrkyttää uhkarohkeasti naamaani facekontrollin ohi pintaliito paikkoihin. Tai sitä tai tätä.

Mutta harmaata sitä on joskus täälläkin. Varsinkin täällä. Eikä aina jaksa ajatella, että pitäisi pomppia paikasta toiseen ottamassa "kaikkea irti." Ei ole energiaa. Päivän glamuuri on siinä kun selviät mummojen seasta vahingoittumattomana. Veetuttaa se välillä venäjälläkin. Varsinkin kun alakerran piirakkapaikka on pistänyt lipun luukulle ja tuoreet kaalipiirakat pitää hakea kauempaa. Se tietää lisää mummoja.

Mutta jos sitä asuisi vaikka Pariisissa...hyvän tuoksuisessa ja iloisessa korttelissa, jaksaisikohan sitä hakea joka aamu hymyssä suin patongin kohteliaalta punaposkiselta leipurilta, elegantisti laitettuna ja huulet punattuna...kesämekon helmat liehuen. Asettelisi patongit pinkin punaisen pyörän etukoriin ja polkisi kotiin kahveelle ohikulkijoille iloisesti vilkutellen. Pysähtyisi vaihtamaan kohteliaasti kuulumisia naapurin aina niin herttaisesti hymyilevän mummon kanssa. Asettelisi tuoreet kukat pöydälle ja hedelmät yksitellen kauniisti astiaan. Aina ahkera ja huoliteltu. Mieskin tykkäisi.

Tuskinpa. Kyllä kai se on tylsää joskus sielläkin. Eikä minulla ole enää edes polkupyörää. Se on ruostunut tuonne parvekkeelle.