P.S. Migreeni on ihan pyllystä. Kolme päivää on vierähtänyt sängyssä, mutta ikkunasta näyttää siltä että on vierähtänyt pikemminkin kolme viikkoa. Miten pitkällä kevät oikein onkaan??

Viimeinen suunnilleen selkeä muistikuva...sivistyskäynti museossa?? Vai oliko se sittenkin valveunta. En mene ihan takuuseen museon loppuhuipentumasta, spektaakkelista joka saattaa itseasiassa olla yksin ja ainoastaan ohimoani kolme vuorokautta riipineen kohtauksen aiheuttaja.

Venäjällä ei vielä ole vastaan tullut tylsää museota. ( niissä on siis joskus käyty ihan sisällä) Itse näyttely on voinut olla unettava, mutta museot itsessään ovat aina yhtä kiehtovia. Vaikeasti lähestyttäviä ja jotenkin kämäisiä. Vanhoja ja haisevia. Mummoja jotka vaanien vahtivat outojen sääntöjen noudattamista. Varojen puutteessa paikkoja huolletaan kokolattiamatoilla ja laastareilla, huolella ja hellyydellä kylläkin. Venäläinen museo on vähän kuin nilkuttava nivelreumainen vanhus; tärkeä ja rakastettu.

Museon sisätiloihin ei saa tulla turkiksissa eikä kävelykeppien kanssa. Museossa on tarjolla erityiset museojalkineet, jotka täytyy vaihtaa jalkaan välittömästi. (sittemmin korvattu muovisilla kenkäsuojilla.) Huoneisiin sallitaan kahdeksan henkilöä kerrallaan. Mikäli tulee ruuhkaa, odota, että henkilökunta laskee montako henkilöä huoneessa sillä hetkellä on ennenkuin astut huoneeseen...Henkilökunnan lahjominen rahalla on jyrkästi kielletty, sillä he voivat altistua pahoille vaikutteille. Hhmm...

Viimeisessä huoneessa, juuri ennen poistumista mummo tarttuu hihasta kiinni. Astuinko johonkin? Olenko yhdeksäs, se ruuhkan aiheuttaja? (itseasiassa koko museossa ei ole muita kuin minä ja opettajani...) Vai tarjosinko vahingossa rahaa? Mummo kaivaa essun taskusta lapion kokoisen kaukosäätimen ja jossakin vingahtaa mankka käsittämättömän kovalla toistamaan jotain muinaista kansanmusiikkia. Samaan tahtiin aitauksen takana selin meihin istuva mallinukke alkaa "neulomaan" eli sen käsi viuhtoo nitisten vinhaa vauhtia viistosti alhaalta ylös. Tahti kiihtyy ja meteli on korvia huumaava. Opettaja selittää, että kyseessä on museon "mekaaninen nukke" jolla havainnollistetaan muinaista naisten arkipäivää. Itseasiassa emme nää oikeastaan muuta kuin käden sillä nukke on meihin selin eikä sitä saa mennä viittä metriä lähemmäs joten koko jutun juoni jää vähän hämäräksi. Tuliko sen käteen kramppi?

Kaukosäädin on jurnahtanut jumiin ja mummo painelee sitä kaksin käsin. On pakko painaa kädet korville. Eikai 1700-luvulla päivät pitkät ommelleet aatelisneitokaiset kuunnelleet viulumusiikkia mankalta? Mummo ei saa toosaa hiljaiseksi eikä villiintyneen neitosen kättä ojennukseen ja hän häviää jonnekin komeroon hienosäätämään mekanismia. Olo on epätodellinen kun hiivin ovelle kädet korvilla. Tuskin keräisi jonoa Heurekassa.

Koomapotilas bongasi haasteen Eevalta...

1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.

2) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.

3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.

4) Tämä on leikkiä.

Päivän otsikko kuuluu: miten houkutella lapset ulos tietokoneen ja television äärestä? Tarvitseeko nykyajan lapsi siihen keksittyä tekemistä ja materiaa, koko ajan enemmän ja enemmän?

Kuvan lapset viihtyvät raikkaassa syksysäässä reippaasti leikkien varustettuna pelkällä mielikuvituksella. Sulo 4v. ja Suvi 2v. näyttävä mallia miten rakennustyömaa pihapiirissä voi toimia taustana vaikka kotileikeille. "Siinä he viihtyisivät päivät pitkät, kotia ja piilosta leikkien. Meillä ei päiviä tuhlata tietokonepeleihin vaan nautitaan perheen kesken ulkoilusta," perheen äiti kertoo. "Niin niistä lapsista kasvaa reippaita ja mielikuvitus kehittyy, ei aina tarvitse olla keksimässä valmista tekemistä."

Tilastot puhuvat jotain ihan muuta, mutta päivän hyvä uutinen on, että näitäkin perheitä löytyy vielä.

 Haaste on tainnut läpi käydä jokaisen, mutta jos keksit tästä tarinan niin luen sen ilomielin:)