Aamuruuhkaa Rautavaaralla...Sen ajan, mikä ei kulunut ravatessa paikasta toiseen tai junassa istuessa nautin hiljaisuudesta ja näistä kauniista maisemista...ja pienistä, helkutin rasittavista hyttysistä.

 Kaunista oli. Vaahtera suorastaan houkutteli halaamaan, mutta ajattelin, että ehkä pienen kylän kirjaston piha ei ole oikea paikka aloittaa puiden halausta...Sisko parka olisi vielä saanut isosiskonsa vierailevan kylähullun maineen taakakseen.

 

Utuinen aamu.

 Voi taivas miten sininen taivas.

Olen ollut viikon varrella lähellä lurauttaa ilopissan housuun tuontuostakin...Ei niin, että rakon toiminnassa noin yleensäottaen olisi mitään vikaa, mutta olen ihan innoissani koska olen saanut TÖITÄ. Tai ainakin jotain sen suuntaista. Siis teen jotain pikku hommaa, josta saan pientä palkkaa. Ihan omaa rahaa. Ensimmäisenä yönä en saanut nukuttua kun mietin, mitä kaikkea hankin. Seuraavana päivänä olin jo ostanut ensimmäiseen tapaamiseen uuden asun ja tuhlannut ensimmäisestä pienestä "palkastani" suurimman osan. Tarkemmin ajateltuna koko palkan. Ei ajatella.

Ja koska paluumatka oli TODELLA rankka, oli pakko ostaa mustille silmänalusille ja silmäpusseille vähän voiteita. Kun olin ensin matkannut savosta etelään junalla joka liukasteli raiteille tippuneilla lehdillä ja oli lähes kaksi tuntia myöhässä, kerkesin kirjautua hotelliin juuri ennen puolta yötä...seuraavana iltana jatkoin matkaa taas Kouvolaan...junalla joka mateli hitaammin kuin mummoni rollaattorilla. Sieltä kapusin Moskovan junaan rättipoikkiväsyneenä raahaten matkatavaroitteni lisäksi muovikassillista aamiaistarpeita (mikäli Hapankaali saapuu matkoilta ensin, on hän ennemmin syömättä kuin menee kauppaan) eli perunasalaattia FORSSAN, ruisleipää, makkaraa, tomaattikeittoa, salmiakkia (ei välttämättä aamiaiseksi) ja kaikkea mitä vaan saatoin junassa kuljettaa...

Juuri kun näytti siltä, ettei vaunuun tule ketään lisäkseni, ovesta sisään tunki itsensä mummo ainakin kahdeksan muovikassin kanssa. Koska juna liikkui jo, olin levitellyt tavarani mummon sängylle ja tehnyt oloni mukavaksi varmana siitä, että minua lykästi, kuitenkin ykkösluokka ja maanantai-ilta...Mistä ihmeestä se mummo siihen tupsahti. Ärsytyskynnykseni oli muutenkin matalalla, mutta että miten ihmeessä kukaan voi PURESKELLA TEETÄ? Oikeasti, mummo tilasi heti ainakin kolme kuppia teetä peräjälkeen ja särpi sitä siinä kovaan ääneen PURESKELLEN. Jyskytys ohimossani koveni sitä mukaa kun mummo kalisutteli hampaitaan yhteen ja alkoi RÖYHTÄILEMÄÄN. Siinä hän lasketteli kaasujaan hörppyjen välissä ulos kaikessa rauhassa kunnes riisuutui ALASTI ja vaihtoi pyjaman päälle, tunki käsilaukun päänsä alle ja alkoi KUORSAAMAAN.

Tungin korvatulppia korviin ihan turhaan. Jossakin vaiheessa havahduin hervottomaan hihitykseen ja tajusin, että ääni kuului omasta suustani. En tiedä oliko särky- ja migreenilääkecoktaililla osuutta asiaan, mutta koko tilanne oli niin tragikoominen, että rentouttavan hihittelyn jälkeen mikään ei enää nyppinyt. Olinhan kuitenkin matkalla kotiin.

Kotona nyppi sitten ihan vähän. Kylpyhuoneelle ei ollut tapahtunut yhtään mitään. Ei muuta kuin, että se on alkanut märkänemään. Lämmitys ei toimi joten mikään paikka ei kuiva ja koko huone haisee ihan homeelta. Sen lisäksi se on ihan jääkylmä. Vitut***, ei voi mitään.

 Nätti kun huussin ovi.