Tyhjä taulu. Täysi pää. Kupolissa on humissut viime päivinä niin, että olen vastoin kaikkia odotuksia tuntenut tyhjän paperin kammoa. Rivien jälkeen olenkin klikannut yläreunan rastia ja antanut sanojen valua bittiviemäriin.

Moskova ei ole lakannut tosin sinä aikana elämästä eikä Moskovassakaan olla lakattu elämästä. Elämä vaan on jotenkin vaiheessa...ei tiedä missä ollaan ja minne mennään, mutta kaipa sen aika näyttää. Kevättäkin kovasti kaivataan. Maaliskuu on kuin rikkinäinen vetoketju. Ei pysy ylhäällä eikä alhaalla. Aina kun saat hinattua sen ylös, se valahtaa pikkuhiljaa takaisin alas. Ei mukavaa. Ei ole talvi eikä kevät.

Viikonloppua piristi maaseutumatkailu ja keskellä hevonjuuraa vastaan tupsahtanut shaslik-sporttibaari joka tarjosi tähän saakka elämäni ynseimmän tarjoilijan, hitaimman tarjoilun, omituisimman sisustuksen sekä yhden herkullisimmista aterioista.

 Baarin seinällä kunnioitettiin vielä äskettäin vietettyä vuoden vaihdetta tällä omintakeisella ja näyttävällä koristuksella. Se on vuosi kaksituhattayhdeksän ja piste.

 Nurkan takka taas edusti jotain ihan muuta tyylisuuntaa. Kävisi kivasti meidän porsliineihin.

Kiitos Eeva. Kun jaksaa vihdoin avata koneen, muistaa, että siihen on hyvä syy. Olen taas yhtä hymyä:)

Tästä tulikin mieleen, että edellinen pokaali on kiertoon laittamatta, jääköön se seuraavaan kertaan. Nyt kiitän ja kumarran tästä.