En pode tällä hetkellä suomi-ikävää, en koti-ikävää ja perheenkin ikävöintiin olen jotenkin tottunut. Se tulee ja menee kunnes tulee hetki, että on päästävä nauramaan siskojen kanssa kasvotusten, leikkimään Een ja Oon kanssa itsensä uuvuksiin, hörppimään äidin viereen aamukahvia ja rutistamaan mummia ja ukkia, jotka kutistuvat ja painuvat kasaan joka kerta enemmän ja enemmän. Nyt alkaa olla se hetki.

Ummo ja Kakki. Rakkaat mummi ja ukki ovat jo kovin iäkkäitä. Tuntuu pahalta, etten ole enää joka viikko käymässä, piristämässä pitkiä päiviä ja siinä vierellä kun aika juoksee. Joka kerta lähtiessäni mietin, mikä tilanne on kun tulen seuraavan kerran. Mummi ja ukki huolehtivat kun äiti oli töissä ja pieni pellavapää kieläytyi menemästä muualle hoitoon. Mummi sitoi kauppareissulla kaulaliinalla potkuriin kiinni, ettei tipu vauhdissa. Ukki vei torille pyörän ritikalla ja osti pumpernikkeleitä.

Äiti on maailman paras äiti. Leijonaemo, joka kynsin hampain puolustaa niitä, jotka tähän maailmaan on saattanut. Lähes yksin kasvattanut ja siitä kunnialla selvinnyt. Loppu on ollut meistä kiinni. Äidillä on joka aamu papiljotit päässä, samassa järjestyksessä ilman peiliäkin. Nauroimme, että paplareilla on varmaan nimetkin. Ilman niitä ei lähdetä yökylään. Äiti on taipuvainen hysteriaan kun kyse on omista lapsista tai lapsenlapsista. Viime vuosina on ollut pakko päästää enemmän irti. Äiti on loistava työssään. Vasta lähiaikoina olen tajunnut miten ammattitaitoinen ja pidetty hän on. Toivon, että itse olisin samanlainen. Äiti opetti, miten tärkeitä ovat puhtaat petivaatteet ja että kaulakin täytyy rasvata joka päivä. Äidiltä olen oppinut välittämään ja huolehtimaan. Äiti tykkää jättää pieniä kirjelappuja pöydälle.

Pitkään kuvittelin, että voin suojella siskojani kaikelta. Jotkut surut olisivat saaneet jäädä surematta, mutta ehkä niiden myötä myös jotkut yhteiset naurut ja itkut olisivat jääneet kokematta. Pienin siskoni on hulvaton. Rakastettava ja hauska. Näennäisesti huoleton hannu hanhi, jolle asiat aina monen mutkan jälkeen kääntyvät parhain päin. Kadehdittavan muotitietoinen ja onneton raha-asioissa. Keskimmäinen kasvoi Een syntymän myötä aikuiseksi kerralla. Ei riittänyt, että hänestä tuli äiti vaan samalla piti kokea maailman suurin pelko ja tuska siitä, mitä tulevaisuus tuo. Se on kuitenkin tuonut paljon hyvää, suorastaan ihmeitä. Hänellä on lyhyt pinna ja hersyvä nauru. Hän päästää sammakoita suustaan ja on herkempi kuin joskus kuvittelin. Myöskin onneton raha-asioissa. Äidiltä olemme oppineet, että jos ei muuta ostettavaa ole, niin aina voi ostaa uuden pipon.

Me kolme nauramme aina niin, että vatsaan sattuu. Joskus kun itkettää, on kivempaa itkeä yhdessä. Emme ole aina asioista samaa mieltä. Riidat sovitaan aina heti. Pikku Oolla ja pikku Eellä on aina erityiskolo tätin sydämessä. Koskaan ei voi lakata hämmästelemästä, kiittämästä, että pikku E on kohta jo iso ja hänestä tulee vielä jotain suurta. Maanviljelijä tai metsätyömies. Ei malta odottaa, että saa ottaa emännän.

Vuodet ja vastoinkäymiset tekivät meistä neljästä naisesta tiiviin paketin, lujan muurin jonka läpi jokainen vävy on saanut tiensä raivata. Päälle puhuvat, nauravat ja itkevät, koko ajan tunteella menevät naisihmiset ovat saaneet miehet enempivähempi hämmennyksiin, mutta yhtäkaikki me olemme nyt vain isompi perhe. Mitä muuta tähän voi lisätä. Olen hyvin onnekas.