Muutama tympeän kolea ja sateinen päivä sekä kaikki kävellen tehdyt kauppamatkat sateenvarjon kera ovat (taas kerran) antaneet arvokkaita oppitunteja Moskovan sykkeestä...Kadulla pätevät omat lakinsa; sopeudu niihin tai kastu märäksi. Taistele tai tukka lätsähtää ja meikit valuu ja sitähän ei Venäläinen leidi taida haluta, ei...taistelutahtoa siis löytyy.

Lähikauppaan on vaivaiset neljäsataa metriä, mutta ei ole tarvittu montaakaan matkaa, kun olen saanut itsepuolustustaitoja sellaisen oppimäärän, ettei aikoinaan aloitettu karaten peruskurssi yllä läheskään samaan...Täällä ei parane ylpeillä edes sillä, että olen potkunyrkkeilyssä saanut joskus rutistettua sen vihreän vyön eli notkeutta ja otteita pitäisi löytyä. Ei tytöt, täällä kannukset hankitaan ansaitsemalla sininen vyö sateenvarjoilussa. Mitä isommalla, sen parempi.

Iso, tanakka varjo joka ei anna periksi tuuman vertaa vastaan minun ruppanen sontikka, joka käytännöllisyydessään kutistuu kymmenen sentin mittaiseksi pötköksi käsilaukun nurkkaan. Kaatosade ja neljä tätiä rinnakkain sateenvarjot tanassa. Kukaan ei nosta vahingossakaan katsettaan maasta, sillä näin vältetään katsekontakti ja se vaara, että joutuu haastetuksi. Kuka siis taipuu? Kenen sateenvarjo huutaa neljännen iskun jälkeen armoa ja roikkuu kuudennen jälkeen vasemmalta reunalta rampana, piikit hapsottaen?

Puoliksi täysin vittuuntuneena, puoliksi tästä järjestelmällisestä päättäväisyyden määrästä ja toisten järkyttävästä huomiotta jättämisestä lumoutuneena lampsin litimärkänä kotiin ja kaivan komerosta Turkista ostamani puujöötin esille. Valtavan varjon reunassa iloisen punaiset ja vihreät tikku-ukot pitävät toisiaan kädestä kiinni kuin suuren yhteisymmärryksen symbolina ja tuntuvat viestivän jotain niin hassun hauskalta tuntuvaa juuri sillä hetkellä, että hymy huulilla painelen seuraavan kerran ulos.

Kolin, kolin, KLOMPS... varjo keikkuu iloisesti pääni päällä ja ottaa osumia tuon tuostakin, mutta olen tajunnut pelin hengen. Suurella sateenvarjolla ei suinkaan ole loppupeleissä mitään tekemistä sen kanssa miten kuivana itse säilyt, vaan kuinka tehokkaasti sillä hoidetaan vastustaja tieltä pois. Moskovalaisenhan on lähes mahdoton antaa periksi ja väistää senkin uhalla, että vastaantulija on isompi ja kohta sattuu...tai kolahtaa. Sateenvarjolla onkin erittäin tehokasta kiilata muut tieltä pois PAITSI jos he sattuvat olemaan yhtä periksiantamattomia ja vielä sairastamaan outoa vatsapöpöä* niinkuin minun tapauksessani...fasiliteettitilojen läheisyyden kaipuu saa kummia aikaan. Sitä taklaa vaikka venäläisen jos vessa kutsuu. Sateenvarjolla tai ilman.

Mutta nyt Moskovaan on löytänyt taas aurinko joten sontikat kaappiin ja välirauha. Ehkä siirryn sittenkin suosiolla sadeviittaan:) Moniongelmaista tämä miljoonakaupungin elämä...

       

KÄÄK...Siis nämä posliinithan eivät lisäänny yön aikana hyllyssä kuin kanit häkissään vaan me todella kävimme ostamassa näitä lisää. Olemme jäämässä pahasti koukkuun...

* Olen syönyt torilla Ushmanin teltassa vähän piirakkaa eikä maha tykännyt. Hapankaali totesi, että kissaa olen tainnut järsiä...ehkä ei Moskovassa kuitenkaan. Edes Ushmanin teltassa.