Huonot ensin...

Ei ole kovinkaan kivaa olla toimittaja Moskovassa. Eikä myöskään lakimies. Eikä pankkiiri tai muukaan kovin näkyvä tekijä. Nykypäivän robinhoodeja ei teoistaan tässä maailmassa palkita, ei varsinkaan Venäjällä. Ei edes minuuteilla mediassa, Obaman bileet ovat paljon kivempaa katsottavaa kuin ankea ampumävälikohtaus paikalla jonka kupeessa tänä aamuna hoitelin asioita.  PAM ja taas kahden ihmisen elämä katkeaa siihen. He ovat jonkun rakkaita; isiä, äitejä, tyttäriä, poikia, miehiä ja vaimoja. Kuka sinusta jumalan teki; tottele tai tapan sinut. Brutaalia. Mutta maailma on.

Lievempää...

Yläkerran teknohirviöstä on paljastunut lisää ominaisuuksia; keski-iän ylittänyt, avioerostaan toipuva ja munaton jenkki. Kaksi ensimmäistä tuli tietoon vuokranantajan välityksellä, munattomuus paljastui toissayönä. Kun puoli kahden aikaan seisoo avioerotoipilaan oven takana ja rimputtaa voimiensa takaa ovikelloa, päällään trikoomekko, kumpparit ja korvissaan vielä korvatulpat, vähintä mitä toinen voi tehdä on edes avata ovi. Jenkin rohkeus petti ja hyvä adrenaliini meni hukkaan. Olin kuuden tunnin kidutuksen jälkeen hylännyt hyvän puheeni ja valmistautunut vetämään turpaan. Jumputus hiljeni ja peitto pysyi loppu yön päällä, mutta silti ketutti. Munattomuus söi naista, joka oli valmis tappeluun.

Hyvää...

Olen saanut töitä. Virallisesti vasta maaliskuun alusta, mutta henkisesti työsuhteeni on kestänyt jo viikkoja. Olen työskennellyt unissani ja tehnyt pitkää päivää. Jännäpissa meinaa tulla housuun. Hapankaali on vaimokkeestaan ylpeä. Eikä tarvitse miettiä miten itseään tituleeraa; työtön, omasta tahdostaan poissa töistä, kotirouva vai muuten vain laiska...