Moskovassa tiettyjen ennalta määräämättömien, jopa hankalaksikin luultujen asioiden hoitaminen on ollut käsittämättömän helppoa ja jouhevaa...Ja joidenkin hyvin yksinkertaisten asioiden kanssa on joutunut taistelemaan itsensä itkun partaalle. Koskaan asioidessasi et voi etukäteen tietää kumpaan kategoriaan tällä kertaa rasti vedetään...

Kun englanninkielisen kaapelikanavapaketin sopimus päättyy kesken lähetyksen, sunnuntai aamuna vartin yli kymmmenen, ei kumpikaan meistä voi uskoa tänäkään päivänä, että seuraavan puolen tunnin aikana paketti on puhelimitse uusittu ja maksettu. Ja seuraavan vartin kuluttua lähetys jatkuu kuin ei mitään ikinä olisi tapahtunutkaan...Emme osaa kuin istua Animal planetin iän ikuisia apinoita tuijottaen ja ihmetellä...Mitä tapahtui jonotukselle, paperisodalle, byrokratialle?? Olemme tapauksen johdosta edelleen hyvin järkyttyneitä.

Kuntosalini ylpeys on postimerkkiä suurempi poreallas. Sen huono puoli on se, ettei se ole kertaakaan jäsenyyteni aikana toiminut. Ongelma on kuulema siinä, etteivät insinöörit oikein ymmärrä kyseistä allasta. Eivät edes ne samat jotka sen aikoinaan ovat rakentaneet. Siis ymmärrä millä tasolla? Puhu samaa kieltä? Allas kuulema toimii mielivaltaisesti vaikka se on säädetty pörisemään vartin välein, eivätkä insinöörit oikein nyt pääse sen kanssa yhteisymmärrykseen. Siis millaisen altaan he alunperin oikein ovat rakentaneet? Onko sille muodostunut oma tahto? Allas pieraisee ehkä kerran viikossa säälittävän kuplan ja onnellinen on se joka sen mielivaltaisen plörön päällä silloin sattuu istumaan. Siis herranpieksut, sitä lennellään kuuhun mutta ei osata pistää itse rakennettua poreallasta töhisemään.

Hapankaali päätti, että museokalusteisiin luettava kännykkäni on aika vaihtaa uuteen. Jo seuraavan korttelin valtavasta elektroniikkaparatiisista löytyi ammattilaismyyjä, joka auttoi poloista tekniikan kehityksessä jälkeen jäänyttä tekemään valintansa. Sadat mallit karsiutuivat kolmeen, siitä yhteen ja hetken kuluttua olin uuden, hienon puhelimen omistaja. Kun illalla tein tekniikan kanssa tuttavuutta, onnistuin, tottakai, lukitsemaan puhelimen sitä aikani rämpättyäni. Jännityksestä meni pin- ja puk-koodit sekaisin eikä puhelin enää inahtanutkaan. Sunnuntai-ilta, kello viittä vaille kymmenen. Harmitti ihan vietävästi. Nou hätä. Yksi puhelu Hapankaalilta, henkilötietojen varmistus passista ja vuoden vanhan liittymän tiedot löytyivät. Yhtä nopeasti kuin sain puhelimen sekaisin, oli sen koodi kaiveltu koneelta esiin ja sain lelun taas käyttööni. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ.

Kun halusin muuttaa paikallisen liittymän sellaiseksi, että se toimii myös Suomessa meille ilmoitettiin, että se onnistuu ainoastaan yhdessä toimipisteessä keskustan ulkopuolella. Kun matkasimme asioiksemme tähän liikkeeseen, minulle ilmoitettiin ettei liittymän muuttaminen onnistu, koska minun passini kopio on väärennös.? Samaisella kopiolla olin hetkeä aiemmin saanut nimiini en pelkästään omaa liittymääni vaan myös Hapankaalin, koska hänellä ei ollut passia ollenkaan mukana. Ja nyt kopioni olikin väärennös. Siis väärennetty kopio vai kopio väärennetystä passista vai mitä? Ihan sama kuulema, kun ei kopio kuitenkaan käy. Tarvitaan alkuperäinen passi. Siis siihen, että liittymä avataan ei tarvita passia ollenkaan tai kopiokin käy, mutta siihen että se muutetaan erilaiseksi tarvitaan passi? Kyllä. Ja tämä on ihan selvä väärennös sitäpaitsi.??Liittymä on edelleen muuttamatta.

Eri käsityöammatit kukoistavat mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja joskus on vaikea hahmottaa, missä kukakin mestari ammattiaan harjoittaa. Pesulankin löytyminen vaati kaksi rohkeaa käyntiä ennenkuin uskalsin avata kaikki epäilyttävät ovet ja kas kummaa...sieltähän yhden varasto-oven näköisen oven takaa löytyi vielä kokonainen maailma: pesula, kenkäkauppa, rahanvaihtopiste ja kaksi tiskiä joiden tarkoitusta en edelleenkään tiedä. Hapankaalilla on ylisuuret popot ja päätin yllättää ostamalla itse kenkätilpehööriä myyvältä miekkoselta sellaiset kantalaput kenkiin. Kopperot ovat vaatekaapin kokoisia, etkä yleensä voi kuin pyytää mitä haluat. Siispä koputin ikkunaan ja sanoin luukusta, että "Mieheni on iso kenkä. Haluan tälläiset, kiitos." *Ja nappasin oman kengän jalasta ja tökin kantapäätä tehden puolikuun mallista liikettä kannan kohdalla. Ja mitä sain; juuri sopivat kantalaput Hapankaalin kenkiin:)

Viime aikoina olemme sivistäneet itseämme myös kulttuurisella tasolla. Eräs näyttely kiinnosti kovin ja asioiksemme vaivauduimme sitä katsomaan. Paikan päällä odotti hieman kyseenalainen probleema. Emme löytäneet näyttelyyn ovea. Osoite oikea, rakennus oikea, ei ovea. Yksi ovi kahvilaan, toinen johonkin toimistoon eikä kummankaan henkilökunta tunnustanut piilottelevansa näyttelyä missään. Olisin epäillyt itseäni** enemmän, ellei Hapankaali olisi ollut mukana. Ei ovea, ei näyttelyä. Valtava mainos rakennuksen kyljessä kieli, että olimme todellakin oikeilla jäljillä. Ja ei, ovi ei ollut edes mainoksen takana, oli se sen verran korkealla. Joskus niin lähellä, mutta niin kaukana...

  

 Mitä ikinä keksit kenkiisi ostaa.                         Lippuluukku. Madonnaa odotellessa.

  

 Täältäkin löytyi suutari. Seuraavasta luukusta saa teetätettyä uuden avaimen.    

   Vuokrataan maanläheinen koti.

     

Kätevää parkkeerausta...

    

Metrossa alkaa olla tunkua...

 

  Syksyä ilmassa.

  

Talo kuin kermakakku.                                    Musiikkikoulu.

* Olen kyllä opetellut omistusmuodot, mutta vasta jälkikäteen tajusin, etten sitä käyttänyt...

**Vasta muutettuamme, teimme Hapankaalin kanssa treffit silloiselle keskustan Stockalle. En löytänyt sisäänkäyntiä mistään. Etsin sitä yli puoli tuntia. Sitä ennen loppui kännystä akku, Hapankaalilta hermot ja minulta pääsi itku. Kun löysin Hapankaalin, oli hän kerennyt jo tilata ja melkein syödä lounaan...Oli tosi nolo olo. Puolustuksena todettakoon, että saman numeroisia rakennuksia oli tasan kaksi ja niiden välillä oleva suojatie on niinkuin VALTATIE...Ainakin kilometrin mittainen. Kun sitä juoksee itku kurkussa edestakaisin huonolla ohjeistuksella, niin menee solmuun vähemmästäkin.