Tunnelmaa ei tarvinnut houkutella jouluna näissä maisemissa. Lumeton ja tuulinen Moskova alkoi houkuttelemaan vasta joulun jälkeen, kun uusi vuosi lähestyy...Tuoreessa muistissa on vielä Punaisen Torin ilotulitus ja Tverskayan ihmispaljous. Tämän uuden vuoden Hapankaali on aikonut ottaa vastaan mökillä grillaten pihalla ja suksilla sivakoiden...sitä odotellessa:)

Suureen perhejouluun on joka vuosi sisältynyt säpinää ja sähinää ja tänäkin jouluna pukin tullessa tuvassa oli täysi hulabaloo lasten odotellessa lahjojaan vatsa kippurassa...Hetken herpaantuminen oli isäntäperheen lehmän kokoiselle labbikselle enemmän kuin toivottu yllätys ja kun pukki teki lähtöään, löysimme Nallen mättämässä ( tällä kertaa ovelasti äänettömästi...) joulupöydän antimia nassuunsa. Sen verran ovela tuo pohjattoman vatsalaukun omistaja oli, että oli tyytynyt kaikkeen mihin kolisematta ylsi. Yhdessä hujauksessa hävisi kilo perunasalaattia (arvatkaa oliko Hapankaali tätä odottanut???), saman verran punajuurisalaattia sekä kääröineen kaksi korkkaamatonta maustejuustoa...pippurinen ja maukas valkosipuli.

Ja se miksi kinkku osoittautui tänä jouluna kinkkiseksi onkin sitten toinen juttu...Hapankaali pitää tiukasti kiinni tietyistä perinteistä ja vaikka en itse liiemmin kinkusta välitä, on sen uunissa muhiminen osa joulua. No, tietyistä syistä oli äitini Hapankaalin suureksi kauhuksi mennyt ja paistanut kinkun etukäteen...jo toisena jouluna peräkkäin. Tämä oli täysin nou-nou joulufiiliksille ja niinpä kymmenen kilon kinkun lisäksi meillä tirisi aattoiltana toinen samanmoinen uunissa...Sitä Hapankaali hellästi käänteli ja silitteli vesi kielellä odotellen.

Mikä painaa viisi kiloa ja häviää viidessä minuutissa tuhkatuuleen?

Vastaus: Aittaan yöksi säilötty Hapankaalin kinkku kun sen seuraksi laitetaan Maailman Ahnein Nalle.

Lyhyesti tapahtui seuraavaa...Tuli vieraita, joiden pieni Fifi tunsi suurta ahdistusta kun jyrmytystautia poteva labbis könysi sen kyljessä alituiseen ja niinpä Nalle tuupattiin aittaan arestiin. Kukaan ei tullut ajatelleeksi, että sinne vietiin myös hellästi pussiin kääritty kinkku. Sitten se olikin jo liian myöhäistä...Pelkät muovipussin riekaleet todistivat, että mitään kinkkua oli ikinä ollutkaan. Nallen ilta sujui piereskellen ja muutaman tunnin kuluttua se tuli muinakoirina valittamaan kun iltaruokaa ei kuulunut...Tässä vaiheessa Hapankaali oli matkalla pikaiselle työvisiitille Moskovaan ja me muut jäimme miettimään, mikä möykky uudeksi vuodeksi saataisiin naamioitua kinkun näköiseksi...vai paistetaanko pokkana kinkku nro.3.

 

 

Maalaistunnelmaa.

  Kun aikuisia alkaa lapsettaa, täytyy keksiä jotain tarpeeksi vänkää tekemistä. Pojat laskivat mäkeä navetan katolta pulkalla ja tässä vaiheessa ylpeydellä ilmoitan, että minä olin meidän perheestä ainoa joka tuonne pulkan kanssa uskalsi kavuta. Ai hurrrrjaaa miten sain pollistella loppujoulun!!!!

 

  Ylensyöneenä ja kohtuullisesti juoneena totean, että joulu umpihangessa suhahti taas kerran liian nopeasti. Siitä olen varma, että Nalle pitää joulua ikimuistoisena...

P.S. Tänä jouluna olimme tehneet Hapankaalin kanssa sopimuksen, ettei lahjoja vaihdeta. Kun itse silti ostaa kaksi pakettia ja hykerrellen katsoo vierestä kun niitä avataan ja toinen ottaakin vinkin tosissaan, niin arvatkaa kuvitteleeko sitä, että pukki teki suuren virheen kun lahjat on jaettu...