Olin henkisesti valmistautunut siihen, että Moskovaan palatessani jätän valitusvirren taakseni ja nautin joka hetkestä. Olen surrut ja murehtinut yhden planeetan verran kesän aikana. Kun Sheremetyevon kenttä sylki meidät pihalle kymmenessä minuutissa matkalaukkuinemme, yhtä nopeasti nieleskelin minä kyyneleitäni ajatellen mitä kaikkea tässä tehdään ja koetaan viimeisen kerran.
Yritän parhaani mukaan ryhdistäytyä ja nauttia, mutta mikään ei meinaa tuntua miltään. Oksetti kun muuttofirman mies tuli tekemään arviota tavaroista ja purin pahaaoloa harmittomaan poikaan, väitin vastaan ja oletin jo etukäteen heidän särkevän vähintään puolet meidän astioistamme. Kyllä. Voin liioitella ja kaikkia ärsyttää jo. Pitäisi kääntää uutta lehteä, ajatella uuden alkua ja plaah,plaah. Se ei tee minusta sen valmiimpaa lähtemään juuri nyt. En vain ole valmis. Ensin piti kiintyä ja oppia viihtymään ja nyt jo pitää lähteä. Ihan tyhmää. Yritän pitää kynsin hampain kiinni eikä se onnistu enää, mieli harhailee ja olen ihan lahopää.
Soitin torstaina opettajalle varatakseni kielitunnin joko huomiselle tai perjantaille...Opettaja oli hetken hiljaa ja oli tietysti liian kohtelias sanoakseen, että tarkistahan tyttö kalenteri, siellä ei kuule ole mitään torstain ja perjantain välissä...ihan niinkuin ei sinun päässäkään tällä hetkellä. Että kävisikö se perjantai?
Alakerrassa myydään nyt rintaliivejä ja alushousuja, siellä mistä ennen sai kaalipiirakoita. Mieluummin hakisin vielä viimeiset viikot aamutuimaan tuoreet piirakat kahvin kanssa, mutta uusi liike näyttää ihan hyvältä. Suoraan huimat alet. Vierestä on hävinnyt noin puolenkymmentä liikettä kuin tuhkatuuleen kolmessa viikossa ja meidän mummo on tullut puolen vuoden tauon jälkeen portin pieleen takaisin. Rumpali on siirtynyt lähemmäs mäkkäriä ja meidän suihkuun on tullut reikä. Se sohottaa sen suihkuttavan puolen vastakkaiselta puolelta ison vesinoron suoraan silmään tai seinään...riippuu kulmasta. Todella hankalaa. Hapankaali on asiasta arveluttavan vaitonainen. Olisi kannattanut varoittaa ennen kuin menin suihkuun.
Olen tehnyt listaa mitä kaikkea pitää ainakin tehdä...syödä "Крошка Картошка" kolmella täytteellä, syödä lounas Gum:in yläkerrassa ja juoda imelää ja lämmintä kuoharia. Tämä ystävien kera. Ottaa ehkä parit votkut. Syödä saslikia Usmanin teltassa ja juoda sitä punaista mönjää päälle. Ostaa parit feikkikengät torilta ja jättää ne kaappiin. Ei niillä kuitenkaan pysty kävelemään. Grillata parvekkeella kun Tverskaya on ihan tukossa. Haahuilla kaupungilla ja yrittää selvitä mahdollisimman pitkälle ettei kukaan töni. Käydä kaupassa ilman, että mummot etuilee. Käydä Ritun kattoterassilla Mojitolla ja siinä laivaravintolassa, jossa piti käydä jo viime kesänä mutta aikaahan oli... Syödä suklaafondue tai kaksi, juoda ystävän kanssa viinipullo tai kaksi...Kävellä, katsella, hengittää.
Tiedättekö mitä tulen kaipaamaan todella paljon. Tuoksuja ja hajuja. Erityisesti tuoksua joka vallitsee alikulkutunneleissa joissa on noita pikkuputiikkeja, joista mennään metroon. Siis tunneleista, ei putiikeista. Outo sekoitus kaikkea, haju jota ei löydä mistään muualta.
Mutta arvatkaa minkä saan pyyhkiä pois to-do listalta??? Putinin!!! Kyllä. Kun rakas äitini ja hänen miehensä aloittivat Venäjän valloituksensä ja rakastuivat Moskovaan ensikäynnillään elokuun alussa, me näimme itse judomestari Putinin. Katu tyhjennettiin ennennäkemättömän tehokkaasti eikä edes kännykkää saanut pitää kädessä. Askeltakaan ei saanut ottaa ennen h-hetkeä joten arveltiin, että joku pönäkkä poliitikko sieltä varmaan on tulossa, mutta että itse Herra P. ja vielä etupenkillä kaiken kansan pällisteltävänä. Auto kaarsi Kremlistä aika vauhtia, mutta sen verran selkeän kuvan Putinista sai, että kyllä miehessä sitä karismaa on..ei ole pelkkää kuvitelmaa ei. Hapankaali sai kuulla tapauksen vielä useaan kertaan...siis kuka meistä oikein on nähnytkään Venäläisen julkun ja kuka ei. Viimeisessä versiossa tuttavallisesti Vallu vaan vilkutteli jo äidille ja tyttärelle ja vinkkasi vähän silmääkin:)
On ihana huomata, että repaleinen kesä ei ole vaikuttanut muuhun kuin kielitaitoon, joka on jokseenkin hakusessa ja ruostunut. Kaupassa sukkuloin entiseen tapaan ja mikäli mahdollista puran kiukkua tavallista enemmän vatsamakkaroita liian pienissä hilebilepaidoissa esitteleviin täteihin. Kukaan ei etuile, ellen ole ihan sokea. Ja mitä tämä muoti on?? Tädeillä on oikeasti loppunut kangas kesken tai sitten laki on kieltänyt vatsan peittämisen keski-iän ylittäneiltä, ylisuurilla puolilla permiksen tehneiltä babushkoilta. Ellei sitten päällä satu olemaan kokovartalokoteloa.
Näin tuumaa kesän aikana lihonut ja krooniseksi valittajaksi muuttunut haahuilija joka kohta korkkaa Redsin torstain ja perjantain välissä olevan päivän kunniaksi:)
Kommentit