Uusi vuosi köhötettiin tunnelmallisesti mökissä, jännäten viekö myrsky sähköt vai ei...jäälle ei uskaltanut, sillä mikäli se olisi kestänyt alla, olisi tuuli hoitanut loput ja vienyt mennessään...Tai ehkä vuoden vaihteen herkuttelu olisi pelastanut siltäkin kohtalolta. En meinannut saada farkkuja eilen jalkaan kolmen viikon toppahousuilun jälkeen...***kele.

Ihana, pitkä loma teki juuri sen minkä pelkäsinkin. Tulee ikävä. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja jos nyt saisin, kääntäisin aikaa taaksepäin niin, että voisin vielä viettää tämän joulunajan uudelleen. En ikävöi takaisin, en kotiin, en oikeastaan mihinkään. Kunhan ikävöin. Siskoni lapsia eniten. Kierin ajatuksessa, millaista elämä olisi jos olisimme päättäneet olla lähtemättä ja kuitenkaan en halua sitä. Miksei voi olla monessa paikassa yhtäaikaa? Tai miksei voi siirtyä ajatuksen nopeudella paikasta toiseen kun haluaa helliä, hoitaa ja kuulla pikku - Een ja pikku - Oon nauravan? Ja miksei höppänöitä isovanhempiaan voisi hyvästellä aina ilman itkua ja mietteitä, näkeekö heitä enää? Ihan mälsää.

Tuulahdus kotoa on puhallellut Savon kaupoissa, joissa kuulee näinä päivinä enemmän venäjää kuin savon murretta ikinä...Tavara on vaihtanut omistajaa ja mummot jäävät ulukomaalaisia kauhistelemaan liukuportaiden alle ja ovien eteen...Niinä hetkinä kaipaa Moskovan ketterästi sukkuloivia babushkoja, jotka ovat totisesti tungoksessa oppineet puolensa pitämään mutta myös liikkumaan!

Junassa viereeni istahti iäkkään puoleinen rouva, joka kyseli kuulumisiani koko ajan teititellen. Kun rupattelun ohessa kävi ilmi nykyinen asuinpaikkani, herttainen mummeli alkoi pohtimaan Venäjän taloudelliseta tilannetta ja öljyn hinnan vaikutusta maailman- ja eritoten Venäjän tulevaisuuteen...Hän oli kovasti sitä mieltä, että ruplan tilanne ei tällä hetkellä vaikuta hyvältä. Hän oli ilmiselvästi ajantasalla.

Ja jotta ei ihan kotioloistaan vierottuisi, niin olemme pyhinä jurnuttaneet moottoritietä tällä Hapankaalin aarteella. Meidän poissaollessamme tästä laatikosta neljällä pyörällä pitää huolta siskoni miehineen enkä ole ihan varma onko tämä loota opiskelijoille kirous vai siunaus. Eikö rekkarissakin sanota melkein "shit" ??? Jalkoja kuumaa ja takamus jäätyy ja menopeli huutaa niin, että tärykalvot kerjäävät armoa. AUTOT suihkivat ohi sellaista vauhtia, että hävettää. Ja kaiken lisäksi Hapankaali luonnehtii likaisen kerman väriä hienosti shampanjaksi... 

Aarretta olisi ihan turha muutenkin viedä Venäjälle, se saattaisi hukkua massaan:) Täällä sen pyöreät lamput ja sulavat muodot saavat ansaittua huomiota...varsinkin kun Hapankaali änkeää itsensä sisälle...laatikko pyörillä on täynnä pelkkää hartiaa ja tukkaa.

Epämääräisen ärtyneen olotilan  tekee sekin, että kenties-ehkä-mahdollisesti saan töitä piakkoin. Siis ihan oikeita töitä. Ja se jännitää ja pelottaa. Entä jos olenkin tyhmistynyt niin, etten osaa mitään? Tai ehkä pitäisi jännätä sitten kun ja jos paikka varmistuu...Tyhmentynyt nimittäin olen jokatapauksessa. Minun möhlöilyni voi maksaa meille tax-free palautukset. Voi voi tyhmää. 

Mutta matka jatkuu ja pian olemme kotona, jippii. Taas kerran jälkeen jää kassillinen tavaroita, jotka on tarkoitus ottaa mukaan sitten ensi kerralla...niiden lukemattomien muiden tavaroiden lisäksi. Miten aina lähtiessä voikin olla mukana niin paljon tavaraa, mille ei löydy tilaa?