Olemme (ylpeitä?) kahden neljäkymmentä kiloisen hevosen omistajia. Valurautainen järkäle päätyi mukaamme samaisesta huutokaupasta, josta juonesta kiinni päästyämme huusimme jugend patsas-vaasin-mikälie, kynttilänjalkoja, kristallisia kylpyhuonetarvikkeita sekä kaksi valtavaa nojatuolia. Kaikki nämä ennen kuin ajattelimme minkäänlaisia ongelmia liittyen kodittomuuteen, välimatkoihin, kuljetukseen tai säilytykseen...

Varsinaiset ongelmat alkoivat kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun Hapankaali oli (taas kerran) vaihtanut valtiota ja liuennut paikalta jättäen koko omaisuuden minun huolekseni...Tuolit päätyivät siskon luo landelle säilytykseen hamaan tulevaisuuteen käsittämättömän painavan hevosmöhkäleen kanssa ja loput kamat raahasin itku kurkussa kädet kuminauhana rajan yli.

  Poneille kyytiä.

  Upea vati ja vähemmän upea otos.

Viisumi piti jännityksessä loppumetreille saakka ja saapui samana aamuna kun lento lähti. Kahden matkalaukun, kahden muodottoman kassin, käsilaukun ja muovipussin kanssa lentokentällä liikkuminen ja lentokoneeseen ahtautuminen oli niin tunteita herättävä kokemus, että penkille viimein istuessani takaraivossa piileskellyt migreeni hyökkäsi esiin turhia kursailematta ja takoo ohimoa tälläkin hetkellä, kaksi päivää myöhemmin...Selvisin passijonosta yhdessä hujauksessa (ehkä loppumetreillä sipaistu huulikiilto auttoi asiaa...) ja olin niin huojentunut, että annoin taksikuskin ryöstää minut totaalisesti. Maksoin virallisesta taksista triplahinnan, mutta en piitannut tuon taivaallista. Päätin pitää sen häpeänäni ja päästä kotiin mahdollisimman nopeasti.

Hapankaalista oli kotona etäinen haisu...ilmiselvästi jossakin vaiheessa oltiin käyty matkalaukkua vaihtamassa, sillä edellinen oli purettu kätevästi välimaastoon kylpyhuone-eteinen-makuuhuone ja puoliksi juotu kahvikuppi oli jätetty torakoille merkiksi siitä, että täällä saa laittaa bileet pystyyn. Jääkaapista löytyi maito, joka tipahti lavuaariin yhtenä puurona ja vihanneslokeroon oli valunut epämääräinen lammikko ruskeaa nestettä...epäilin pussissa olleen kurkkuja ja tomaatteja.

Purin kasseja ja hammasta ja kun migreenin kourissa vielä kolmen aikaan yöllä pyörin valveilla tajusin, että Kiinassa on sopivasti aamu...tiivistin raivon vallassa vitutuksen muutamaan tekstiviestiin ja olo helpottui sen verran, että pilleripöhnässä sain nukuttua aamuun asti.

Aamulla aukiolla minut toivotti tervetulleeksi näin jouluinen näky:

 Ehkä fiilikseen pääsy kaipaa hiukan lunta.

Toisaalta, ei näky landellakaan mieltä ylentänyt.

  

Valoa pimeyteen toin virittelemällä kotiin jouluvalot, joita migreenissäkin ihastelen vähän väliä. Voi sitä olla kuulkaa vähäänkin tyytyväinen.

Salamannopea passitarkastus ja maahanpääsy sai minut jostain syystä varpailleen ja tarkastelin passiani uudemman kerran. Herra passintarkastaja oli katsonut edelleen vanhaa viisumiani eikä uutta ollenkaan eikä näin ollen mitätöinyt entistä...Nyt minulla on siis kaksi voimassa olevaa viisumia, mikä on ihan nounou viranomaisille täällä. Voi paska. Sen kerran kun homma toimii, niin tyyppi ei tee sitten työtään kunnolla. Kuka tässä muka sekaisin niiden kaikkien papereiden kanssa oikein on??

Poissaollessani Moskovassa on pieksetty yksi jos toinen syvällisempää ajattelua harrastava tyyppi. Tai toista taidettiin tuikata jollakin ruiskulla jalkaan. Ehkä on ihan hyväkin että migreenissä olen linnottautunut kotiini ja ryömin kolostani vain ja ainoastaan pakon edessä hankkimaan ruokaa. Toistaiseksi lentokentältä hankittu makkara, ruisleipä ja kolme suklaalevyä riittävät pitkälle. En oikeastaan edes ajattele ellei ole pakko. Ei ole pelkoa, että kukaan tuntisi suurta uhkaa maailmaa mullistavista ajatuksistani vaan saan rauhassa pitää lääkehuuruiset aivoni narikassa. Kun Hapankaali kotiutuu Kiinasta viikon päästä, hän löytää kotoaan karvaisen, epämääräisesti ölähtelevän otuksen joka on juurtunut sohvaan kiinni...kalsarit jalassaan.

Ehkä pms ja myöhäinen syysmasennus lyö päälle, mutta en jaksa oikeasti edes innostua tulevista häistä tällä hetkellä...tai no, löysin kyllä the kengät ja the laukun jotka maksaa the paljon rahaa eivätkä todellakaan mahdu budjettiin ilman suurenluokan suostuttelua ja iskua herkkänä hetkenä vyön alle. Sitä varten kannattaa ehkä irrottautua sohvan pohjalta ja riipiä rehottavat kainalokarvatkin veks...

    Nämä ihanuudet löydät täältä...

Ihanan joulukuusen lisäksi minut toivotti kotiin tervetulleeksi...kukapa muukaan kuin pahvilaatikkorumpalimme. Puolen vuoden katoamistempun jälkeen kuvittelin hänen heittäneen henkensä ja viime yön tuskaisina tunteina se ei olisi tuntunut yhtään pahalta vaihtoehdolta...Elektroniikkaliikkeen pahvilaatikot olivat vaihtuneet samaa sarjaa oleviin vitivalkoisiin pahvilaatikoihin ja omaisuus oli pakattu uuteen, hienoon rinkkaan. Rytmiä paukutteluun tämä uusi sliipattu ulkokuori ei kyllä tuonut pätkänvertaa vaan epämääräinen laatikoiden rääkkääminen parvekkeen alla kuulosti lähinnä siltä kun laatikoista olisi yrittänyt krapulainen pullon henki henkitoreissaan pihalle...

Vannon kautta kiven ja kannon, että ellei pakkasia ala pian tulla ja rumpalin perse jäädy niin, että hänen on pakko vaihtaa maisemaa niin alan heitellä häntä jollakin kovalla ja epämiellyttävällä. Harmi, että neljäkymmentäkiloinen hevospatsas jäi Suomeen.

  

Huutokaupasta mukaan lähtenyttä kylppärisälää sekä aivan ihkut tuolit. En malta odottaa kun nämä sitten joskus jossakin saadaan käyttöön!!