Minun oma nobel. Harkitsin hetken kuvan tulostamista, kontaktoimista ja länttäämistä kirjahyllyyn. Ihan totta. Kiitos Your blog is Fabulous tunnustuksesta Susadim. Olen kuin hengarin niellyt:)

Kolmen päivän koulutus Helsingissä alkaa olla takana ja huomenna kotiin. Hapankaalin kanssa treffit Moskovan kentällä illan kähmässä jos molemmat ehtivät koneisiinsa. Lähes kolmen viikon jälkeen sekin tuntuu romanttiselta jälleennäkemiseltä. Illan kulku on jotakuinkin selvä. Kaaos kentällä, taksiin ja ruuhkaan. Kotona herkut auki ja sohvalle köhöttämään. Ehkä otan tulostetun pystini kainaloon ja pidän Hapankaalille oscar-puheen:)

Ensi viikko piirtyy historiaan taas hiukka erilaisena. Lähden töihin innoissani ja puhtia täynnä. Tosin tajusin, etten oikeastaan osaa venäjää ollenkaan. Olisi viikonloppu aikaa opetella.

Atk-gurun opastuksella kone jauhoi kaksi vuorokautta "pelastakaa mitä valokuvista pystyy" ohjelmaa, mutta tilanne oli yksinkertaisesti toivoton.

 Äsken vastaan tuli ihan oudosta paikasta tämä. Hapankaalin kesävarpaat. Kaikista maailman valokuvista juuri tämä päätti löytää tiensä takaisin. Miksi. Oi miksi.

Ihmiset tuntuvat rakastuvan useammin Pietariin kuin Moskovaan. Niin minäkin kunnes muutin Moskovaan, astuin jalallani sinne ensimmäistä kertaa. Kuvitelmissa kaupunki oli iso, ruma ja harmaa möhkäle. No onhan se. Mutta on se niin paljon muutakin. Ja kesäisin täynnä värejä. Vaikkei uskoisi. Pietari on minulle Moskovan jälkeen liian venäläinen, liian sisäänpäin kääntynyt, liian pieni, liian matala. 

Moskovassa on kaikkea ( paitsi sitä salmiaikkia ja ruisleipää. Ja kunnon kahvia ). Jos haluaa, voi hetkeksi unohtaa missä on. On korkeaa, on matalaa. On uutta ja vanhaa. On peri venäläistä ja vähän vähemmän venäläistä. Ja kaikesta natinasta huolimatta viihdyn siellä. Ainakin suurimman osan ajasta. Kaiken sen vilinän ja tungun keskellä. Tönittävänä ja hikisessä metrossa. No, en ehkä siellä. Mutta noin romantiseeratusti kerrottuna. On Moskovallakin puolensa. Se on tavallaan kierosti viehättävä.

Huomaatteko. Moskova tekee asujastaan pikkuhiljaa masokistin.