Nurmikolla päällystetty Lada.

 

En ole vielä eläissäni keksinyt järkevää käyttöä sanalle virstanpylväs. Ehkä se on tässä. Vuosi Moskovassa. Eräänlainen virstanpylväs. Tai ehkä se on vaan harvinaisen hanurista oleva viikonloppu. Virstanpylväitä täynnä oleva viikonloppu.

Kun vuokranantaja ja putkimies ovat neljättä tuntia myöhässä, alkaa hermot mennä jopa kaikkein kilteimmältäkin kodinhengettäreltä. Lamaannun odottamisesta ihan kokonaan, menen toimintakyvyttömäksi ja kärsivällisyyteni loppuu ennalta ilmoittamatta, sekunnin murto-osassa jolloin lakkaan ajattelemasta järkevästi. Neljän tunnin kuluttua soitin Hapankaalille ohimosuoni tykyttäen ja änkytin puhelimeen suuttumukseltani edes kykenemättömänä kunnolla huutamaan. Kesken tuhinani Hapankaali toteaa tyynesti, että nyt on vähän kiire ja stressiä, soita kuule jollekin jolla on aikaa ja jota kiinnostaa, TUUTTUUTTUUT....Niinpä. Ensimmäinen virstanpylväs; kärsivällisyys. Se ei ole kehittynyt mihinkään, ei vaikka vuosi on antanut siihen oivat eväät.

Ikinä, koskaan ei pitäisi alkaa laittamaan ruokaa vihaisena tai väsyneenä. Oli ainekset miten hyvät tahansa tai resepti miten yksinkertainen tahansa, osaan suunnata kaikki syvimmät tunteeni raaka-aineisiin ja pilata kaiken mihin kosken...Kuin käänteinen Midaksen kosketus. Tällä kertaa alkavan viikonlopun kunniaksi työssä raatavaa miestä odotti omituinen väännös lihaa, vetisiä vihanneksia ja kokonaiselle armeijalle keitetty annos kokkareista riisiä...Kaikki tämä maustettuna oudolla sivumaulla, jonka epäilen tulleen halvasta liedelle kärähtäneestä wokkipannusta...Tämä virstanpylväs on vielä saavuttamatta; opettele hyvä nainen kokkaamaan millä mielialalla tahansa.

   Tverskayan kadun gourmet ravintola.

Venäläinen kasvohoito oli viikonlopun positiivinen yllätys. Ainakin sen jälkeen, kun alkushokista oli toivuttu. En ole tottunut siihen, että minun silmät teipataan totaalisen umpeen ja kädet kapaloidaan niin tiukalle, että olo on kuin perhosen toukalla. ( Ainakin voisin kuvitella) Ahtaanpaikan kammoiselle tämä ei ollut miellyttävä kokemus...Siinä vaiheessa kun kuulin kiehuvan veden äänen jossakin taustalla, lievä paniikki alkoi hiipiä jäseniin...täti ei puhunut sanaakaan englantia, joten olin totaalisesti hänen armoillaan. Sänky heilahti äänen suuntaan ja tunsin kuuman höyryn kasvoillani...kohta poskia pitkin valui muutakin kuin síihen jämähtänyt naamio. Yritin turhaan säilyttää arvokkuuteni, sillä räkä valui jo kaulaa pitkin eikä sitä auttanut niiskuttaa enää mihinkään suuntaan. Kun vastaanoton täti kehui hyvää ihoani ja uteli mitä tuotteita käytän kasvojeni hoitoon, en kyennyt luettelemaan. Tässä syy siihen.

   Ehkä meistä jokainen kärsii jostakin addiktiosta. Minun ovat kasvorasvat ja -naamiot. Erilaisia löytyy tällä hetkellä yli kolmekymmentä.

Eräänlaisia saavuttamattomia virstanpylväitä, venäläisen naisen omia taitolajeja: jatkuva korkokengillä kävely ja teräksestä kasvatetut, täydelliset kynnet...Niiden salaisuus jää varmaan ikuiseksi arvoitukseksi.

Heräsin viime yönä kesken sikeän unen ja tajusin erään omituisen asian. Siinä keskellä yötä, kesken unien. Täytin pari viikkoa sitten Suomessa ollessa uuden sosiaaliturvahakemuksen, koska edellinen meni nyt umpeen ja postitin sen Kelalle JA TÄYTIN HAPANKAALIN HLÖTUNNUKSEN LOPPUOSAN VÄÄRIN. Se vain välähti mieleen. Omituista että, tuommoisen asian voi tajuta pari viikkoa myöhässä ja keskellä yötä. Ja olen aivan varma, että se on väärin. Virstanpylväs? Ei vaan ihan puhdas möhelö.

Tämän välähdyksen lisäksi Hapankaali tuli viime yönä kipeäksi. Tungin hänen suuhunsa kaikki mahdolliset rohdot, että olo paranisi sen verran että miespolo kykenisi töihin. Edes muutamaksi tunniksi. En kestä kotona uikkivaa, kipeää miestä. Oikeasti. Se ON paha. Pelkään Hapankaalin sairastumista enemmän kuin hammaslääkäriä. Juurihoitoa. Se ei ole enää mikään virstanpylväs vaan koitinkivi.

  Valopallo.

Yritin kuvata aukiolla jonkun elokuvan avajaisia Hollywood tyyliin juhlivia ihmisiä, mutta sen sijaan vangitsin kuvaan oudon valopallon.

   

  Hyvää alkanutta viikkoa.