Jos unohtaa ajatella, ei siitä koskaan seuraa mitään hyvää. Matkan mittaan yhä enemmän painoa keräävä matkalaukku ei sytyttänyt minkäänlaista lamppua platinablondin päässä, pisti ainoastaan miettimään kenet valitsee uhriksi nostamaan kapsäkin junasta alas Helsingin rautatieasemalla. Sopiva pappa löytyi helposti ja raukkaparka katui ystävällisyyttään sillä sekunnilla...

Helsinki-Vantaan tiskillä blondi muisti montakin seikkaa miksi laukkua ei yleensä yksin matkustaessa ole ollut mahdotonta raahata eteenpäin. Yksi ihminen kun ei saa sulloa laukkuun kolmeakymmentäkolmea kiloa. Se maksaa. Ja paljon. Yli kymmenen kilon ylipainosta kortti vinkui tähtitieteellisen summan. Opettele ajattelemaan. Älä pelkästään istumaan matkalaukun päällä sulkiessasi sitä.

Viha-rakkaus suhde Moskovaan joutui koetukselle jo ennen boardingia. Tosin pinnaa veli-venäläisten kanssa venyttivät myös lentoemot ja hetken näytti, että yksi heistä survoo aina yhtä tyylikkäät Finnairin uniformun korkkarit mummojen ohimoon. Lähes vartti ennen boardingin alkua vellova massa turkkeja ja nahkakuukusia Ladan kokoisten Stockan kassien kanssa rynnii lentoemojen ohi lippujaan tai passejaan vilauttamatta varaamaan paikat liukuovien edestä lentokonebussiin...ties kuinka monennen kerran.

Kukaan ei vilkaise suuntaan tai toiseen, rynnii vaan sillä asenteella kuin olisi pahastikin myöhässä. Muutaman mummon käännyttäneenä lentotädeillä ei enää sympatiaa babushkoille herunut ja rynnimä puukittiin takaisin hihnan taakse huokailemaan. Sama toistui eri mummojen kanssa neljä kertaa. Nauratti samalla kun ohimosuoni sykki ja teki mieli läimiä käyttäytymissäännöt rukkasella mummojen takaraivoon. Nyt ollaan sentään vielä Suomessa.

Koko viikon jatkunut МАСЛЕНИЦА eli juhla joka valmistaa pääsiäisajan paastoon ja aloittaa (toivottavasti) kevään näytti tänään Punaisella torilla jotakuinkin tältä:

 Julisteen edessä maastoutuneena elävä rumpali.

 Lavalla menossa tanssi kaikkien naimattomien naisten kunniaksi. Päätin jättää tanssin väliin ja keskittyä blinien syöntiin.

 Myytävää hilpetööriä.

Vihaa ja rakkautta, lyhyttä ja pitkää pinnaa, naurua niin lähellä itkua etten tiedä kumpaa se on. Ikävää ja kaipuuta, haikeaa mieltä. Kiintymystä ja suuria tunteita. Jos mitään niin tunteita laidasta laitaan olen saanut ja oppinut näinä Moskovan aikona tuntemaan. Tunneskaalani on niin laaja että tällä hetkellä monikin mieliala etsii vielä omaa nimikettään...Moskovaan muuttaneella omalaatuisella asukilla pitäisi olla elämälleen oma sanasto.