Sunnutaiaamuna ei kaivannut auringon nousua tai herätyskelloa herättämään, siitä piti huolen törppö joka onnistui törmäämään siihen toiseen onnettomaan joka oli eksynyt anivarhain lähes tyhjälle Tverskajalle. Kirkuva jarrutus ja PAM. Uteliaisuus voitti ja kömmin tukka sekaisin motkottamaan ikkunan ääreen näiden urpojen ajokulttuuria. Kerrankin lähes tyhjä katu ja toverit ajavat kylkimyyryä...

Viikon toinen antisankari on muistaakseni Nekrasov nimeltään, herra joka omistaa täällä joka tytön unelma ketjun Arbat-Prestige. Sen lisäksi, että huokeiden hintojen paratiisi myy kosmetiikkaa aasta ööhön, on niillä ihana pikku jippo, joka tekee ostoksien teosta aina yhtä kivaa. Sen sijaan, että marssit muutaman ruplan köyhempänä suoraan kaupasta ulos, siirryt toiselle tiskille jossa kuitin loppusummaa vastaan saat valita kaupanpäällisiä, siis kaikkea ihan ilmaista kivaamukavaa. Tarjolla on venäläisiä muotilehtiä, huulikiiltoja, kynsiviiloja ja aina niin tarpeellisia nenäliinoja vaaleanpunaisissa laatikoissa. Vaan kuinkas olikaan Arbat-Prestigen laita eilissäpäivänä??

Herra omistaja katsokaas viilasi niin sanotusti Kremlin poikia linssiin ja harrasti veronkiertoa. Herrat Isommat Herrat eivät tätä suopein silmin katselleet ja niinpä päivänä eräänä Nekrasovia odotteli palaverin päätteeksi autonkuljettajan lisäksi ulkona parikymmentä miliisiä, jotka korjasivat sedän selittelemään tekosiaan. Nyt näyttää pahasti siltä, että voi voi...miljardööristä onkin tulossa kovaa vauhtia pelkkä miljonääri, niin pahasti oli putiikin taso laskenut. Ei ilmaistiskejä, ei kaupanpäällisiä, ei testereitä, ei mitään kivaamukavaa...ei valtavaa tunkua joka testeripurkille, vain tyhjät kolot siellä missä ennen saattoi ohikulkiessa sipaista huulikiiltoa naamaan tai paikata lohjenneet kynnet. Missä nämä naiset nyt oikein meikkaavat?

 

  

Uuden Arbatin arkkitehtuuri ei ole kovin silmiä hivelevää. Kunnianhimoinen suunnitelma on kuulema purkaa kaikki ankeat pytingit ja rakentaa uudelleen.

Viikon Törppö ja Urpo löytyvät ehdottomasti yläkerrastamme. Lähes mielenterveyteni menettäneenä olen yrittänyt selvittää käsittämättömän jytinän syypäätä ja hakannut harjanvarrella varmuudenvuoksi naapurin seinään yön pikkutunteina, kun en onnistunut paikallistamaan mistä meteli tuli. Välillä olin varma, että meidän kylppäriin on muuttanut joku kääpiöiden bändi, joka luikahtaa ammeen alle joka kerta piiloon kun avaan oven. Tarvittiin ipod korville huutamaan, yksi pohjaan palanut ruoka, täysin hillitsemätön ja hysteerinen itku sekä Hapankaali kotiin metelin aikana. Häneltä teknojumputuksen paikallistaminen vei kolmekymmentä sekuntia. Nälkäisenä.

Yläkerrasta, vastoin kaikkia ennakkoluulojani, ei suinkaan löytynyt rasvanaamainen takatukka vaan amerikkalainen pariskunta.????? He olivat aidosti hämmästyneitä siitä, että heidän musiikkinsa voi kuulua asunnon ulkopuolelle jos sitä soittaa täysillä. Tai, että se voisi häiritä vaikkapa yöllä soitettuna. Tai, että se saattaa olla hiukan liian kovalla jos alakerrassa lasit hyppivät pikkuhiljaa basson tahdissa eteenpäin. Olisin toivonut, että Hapankaali olisi ollut vielä nälkäisempi, hänen olisi pitänyt huutaa ja vähintäänkin syödä stereot ja sylkeä niiden kappaleita pitkin käytävää.

  

Karhu, maatuska ja lumikuningatar tanssivat joulutorilla...

  

Siinä se taas eräänä aamuna oli. Meidän kuusi.

  

Kaupunginjohtaja sai aukiolleen paljon hienomman.

  

Kuusi Arbatilla ja Kremlin edessä. Ei ole vaikea arvata kumpi on keskustan ainoa oikea kuusi.

   Romantiikan nälkäisille; Herra ja Rouva Pushkin.

Edit. Ulkoasuongelmia...kuvat elävät omaa asetteluaan.