Kevään pienistäkin (vakkari terassia kaivellaan esiin lumen alta...) merkeistä innostuneena nakkasin kumpparit kauas komeron nurkkaan ja vaihdoin korot korkeimpiin ja huomattavasti kapeimpiin. Niin kapeisiin, että ne sujahtivat huomaamatta liukuportaiden urien väliin juuri ennen kun olisi pitänyt kärpän vikkelästi poistua valoakin nopeammin rullaavista portaista vyöryvän ihmismassan alta jos mielii hengissä selvitä.

Myöhäistä. Kanta oli jumissa ja takana hanurissa kiinni oleva karhun kokoinen köriläs liukuu sujuvasti niskaan kioskin kokoisen salkun kanssa. Venäläiset kiittävät tökeröä tulppaa ja kaaoksen aiheuttajaa. Mummo kopissaan miettii josko kajauttaisi tollolle muutamat ohjeet kovaääniseen.

Mitä pienistä, kevättä kohti korkeilla koroilla. Hupsista keikkaa. Nyt kanta uppoaa viemäriin ja matkan teko tyssää siihen. Osumia tulee edestä ja takaa. Olen sopivasti jumahtanut tunnelin suulle, portaiden eteen. Mummo pysähtyy viereeni, tökkää villakangastakkiani ja huomauttaa, että kuule tyttö, tuossa takissa tulee vielä kylmä. Ihan kuin olisin aikonut jäädä siihen viikoksi seisomaan. Toisaalta, pahalta näyttää. Kanta on todella jumissa. Naurattaa.

Mitä jos aurinkoisen päivän päätteeksi pesisi parvekkeen.

Tai sitten ei. Mattoa siirtämällä huomaa mikä määrä kak*** talven mittaan sinne on kertynyt. Vesipullolle ei ole vielä löytynyt loogista selitystä. Kauan se on siellä näköjään ollut. Eikä kyllä rehellisesti myönnettynä pyörillekään. Niihin ei ole ikäkuunapäivänä koskettukaan.

Ja Eeva...tässäpä sinulle, täten ojennan blogillesi seuraavan tunnustuksen jonka Susadim aikoinaan minulle myönsi:

Ja Susadim...pannaanpa taas Eevan tunnustus kiertoon...piiri pieni pyörii, mutta olette molemmat hauskoja viihdyttäjiä omalla tavallanne ja virtuaalipystit ansainneet!!

Tässäpä siis Susadim, olkaatte hyvät!