Joka ilta usean tunnin kävelyllä ja kaupunki on ykskaks, ensimmäistä kertaa jotenkin selkeä. Ensimmäistä kertaa minulla on kahteen vuoteen paperitkin kunnossa, kaikki. Tähän asti ainakin rekisteröityminen on jäänyt puolitiehen, nyt juuri ennen poislähtöä sekin on hoidettu kaikkien sääntöjen mukaan. Ensimmäistä kertaa huomasin pitkään aikaan, etten joka hetki jaksa miettiä ja miettiä, olen valmis muuttamaan vaikka Ugandaan jos asiat vain järjestyvät. Ja jotenkinhan ne järjestyvät.

Yöllinen pauke ja jyske sai nousemaan sängystä ja kurkkimaan ikkunasta. Aukiolle oli yön aikana noussut tämä:

Kovasti vielä kesken. Tietää isoja bileitä viikonlopuksi. Moskovapäivät tulossa, aloitamme lauantain parvekkeelta kuohuvalla...valinnan vaikeus, kun seuraavalla aukiolla on vielä komeampi lava ja Punaisella Torilla se kaikkein komein ja isoin.

Naapurissa äänet olivat toista luokkaa. Vaimo herää horrosmaisesta unesta ja katsoo kelloa. Kolmen aikaankin uni on kevyttä, kuumassa on vaikea nukkua eikä avoin ikkuna paljoa auta. Miten tähän aikaan syksystä tulee raekuuro? Outo ropina saa kömpimään sängystä ja kurkkaamaan verhon raosta.

Ikkunalaudalla on käsi. Sekunnin murto-osan mielessä käy miten omituinen kellonaika ilmastointilaitteiden korjaamiselle. Mieleen ei juolahda ettei niitä koskaan korjata ikkunalaudalla roikkuen. Hetkessä ajatus selkenee ja ikkuna lävähtää kiinni ja lukkoon. Huutoon ja meteliin herää myös mies joka avaa ikkuna uudelleen vain nähdäkseen pienen miehen luikkivan jo portista ulos taakseen vilkuillen. Uni ei tule enää sinä yönä silmään.

Aamulla pölyiseltä ikkunalaudalta löytyy traktoripohjainen kengänjälki. Missä tilanteessa se siihen on tullut, voi vain arvailla. Ehkä ensimmäisellä kertaa loppui rohkeus tai joku käännähti. Kenenkään ei pitänyt niin akrobaatti olla ja kerroksiakin alapuolella on. Varmaa on, että ikkunaan tulee kalterit eikä meilläkään pidetä parvekkeen ovea öisin raollaan.

Onneksi tämä päättyi näin, hauskaa viikonloppua kaikille!