Kaksi viikkoa Ranskassa ja elämä on ollut yhtä croisanttia, patonkia ja palanutta ihoa. Matkalaukkuelämä tunkee korvista ulos enkä varmaan osaa enää liikkua paikasta toiseen ilman, että raahaan perässäni vähintään yhtä parikymmentä kiloa painavaa säkkiä...tällä hetkellä niitä tosin seuraa perässä kolme. Vielä puolitoista viikkoa purkamista, pakkaamista, toisten nurkissa punkkaamista ja sitten maatuska maahan. Ai miksikö vielä niin kauan? Tiedossa on kesäjuhlat joihin kerrankin avec on oikein kutsuttu ja läsnäolo suorastaan vaadittu...minulla on varattuna jo kaksi paluulippua kahdelle eri päivälle, kolmatta en enää kehtaa varata.

Yli kuukausi poissa kotoa. Takaisin meno jännittää vähän. Joudunko aloittamaan sopeutumisen ihan alusta. Entä kielen. Kuinka monen torakan vastaanottokomitea kotona oikein odottaa. Ja kuinka helvetin monta kertaa joudun vielä pakkaamaan nuo per***** laukut. Hapankaalilla on sellainen käsitys, että sinä aikana kun hän käy vessassa olen onnistunut tunkemaan noin kaksikymmentä paria kenkiä, kymmenen pussia ostoksia, juustoja, makkaraa, kymmenen pulloa shampanjaa, maapallon kokoisen toilettilaukun sekä kahden ihmisen vaatteet kolmeen matkalaukkuun niin, etteivät pullot säry, vaatteet rutistu tai juustot möyhäänny. Voi helvetti sanon minä. Kuljeskelen jo toista päivää ilman alushousuja, pitäisi varmaan pestä pyykkiä. En vaan viitsi. Hyvä jos jaksan vääntää rintaliivit päälle.

Täydellisen loman romantiikan luvatussa kaupungissa Pariisissa takaa seuraavat vinkit:

*Varaa netistä kolmen tähden hotelli joka osoittautuu hädin tuskin yhden tähden luukuksi, jossa ei mahdu avaamaan edes meikkipussiaan.

*Supersuosittu ja tyylikäs alue, jolla hotellin mainostetaan sijaitsevan on yksi vaarallisimmista alueista keskustassa ja hotelli sijaitsee kätevästi huorakadulla.

*Varaudu kylmään, koleaan tuuleen joka lennättää katukahvilassa pullat syliin ja jatkuvaan vesisateeseen.

*Pidä huoli, että aloitatte stressaantuneen rakkaasi kanssa loman nimenomaan Pariisista, jossa tappelette hellästi toisianne sättien joka ilta. 

:) Onneksi Pariisiin jäi niin huonot ilmat kuin huono tuulikin...kun Hapankaali sai auton allensa ja pääsimme maaseudulle, oli fiilis ihan toinen. Ensimmäinen muistutus kuolevaisuudesta tuli kun poliisit sakottivat ylinopeudesta. Kolme kilometriä vauhtia enemmän ja auto olisi jäänyt siihen. Neuvottelutaidoista ei ollut mitään hyötyä, sillä minuuttia ennen poliisiauto oli kiilannut eteemme pysäyttääkseen meidät, mutta Hapankaali ei tunnistanut autoa vaan raivopäänä kiihdytti vauhtia ja tööttäili mokomalle kaaharille sielunsa kyllyydestä. Poliiseja moinen ei huvittanut ollenkaan.

Mitä viisumiini tulee...no, päädyin maksamaan tyhjästä. Repimään hiuksia päästä vain ja ainoastaan saadakseni käsiini prikulleen samanlaisen viisumin kuin tähänkin asti. Jotta elämä ei olisi liian yksinkertaista, on sama rumba käytävä säännöllisesti kolmen kuukauden välein läpi...